Koripalloilija Lauri Markkasen NBA-ura on kärsinyt vakavasta laskutrendistä, mutta nyt on edessä uusi alku uudessa joukkueessa. Chicago Bulls jäi taakse elokuussa, ja nyt joukkue on Cleveland Cavaliers.

– Seurasiirto ei yllättänyt, tavallaan osasin odottaa sitä. En tiennyt, mihin joukkueeseen päädyn. Se stressi on nyt kuitenkin ohi, ja olen iloinen, kun saan olla Clevelandissa, Markkanen sanoi joukkueen mediapäivässä maanantaina.

Markkanen debytoi NBA:ssa kaudella 2017-18. Mukaan on mahtunut hyviäkin hetkiä, mutta viimeisinä Bulls-aikoinaan suomalainen ei päässyt enää pelaamaan kuin vaihdosta.

– Roolini Cavsissa riippuu vähän ottelusta. Valmennus haluaa, että pelaan aggressiivisesti, enkä yksiulotteisesti. Hyviä otteita tarvitaan hyökkäyksessä ja puolustuksessa. Joukkueessa on todella positiivinen ilmapiiri, ja se voi olla pitkällä kaudella vahvuutemme, pohti Markkanen.

LeBron Jamesin aikakaudella Cavaliers oli NBA:n voimanpesä. Supertähden lähdön jälkeen joukkue on jäänyt jokaisella kaudella pudotuspelien ulkopuolelle. Viime kaudella Cavs oli koko liigan neljänneksi heikoin.

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)