Mika Poutala ja Pekka Koskela olivat toistamiseen viikonlopun aikana kymmenen parhaan joukossa pikaluistelun maailmancupissa Saksan Erfurtissa. Poutala oli sunnuntain 500 metrillä seitsemäs ja Koskela yhdeksäs.

Poutalan aika oli 35,05, jolla hän jäi voittajasta 20 sadasosaa ja palkintokorokkeesta viisi. Poutalan starttiaika oli 9,71 ja kierros 25,3.

– Ihan asiallinen avaus. Eka kaarre, mikä on ollut sisälähdöissä haaste, siinä tuli selkeä virhe. Ajauduin nappuloihin kiinni jo aika alkuvaiheessa. Muuten ihan hyvää luistelua. Nyt ryhdytään virittelemään kohti Etelä-Koreaa ja olympialaisia, Poutala kommentoi

Koskelan loppuaika oli 35,11 startin kuljettua 9,76 ja kierroksen 25,3.

Kisan voitti Norjan Håvard Lorentzen (34,85) ennen Hollannin Jan Smeekensiä (34,95) ja Kanadan Alex Boisvert-Lacroix’ta (35,00).

Poutala on 500 metrin maailmancupin pisteissä ennen finaaleja neljäntenä 385:lla pisteellä. Edellä ovat Lorentzen (536), Boisvert-Lacroix (428) ja Erfurtista pois ollut Ronald Mulder (416).

Elina Risku pääsi mukaan 1000 metrillä A-ryhmään, kun ryhmät yhdistettiin osanottajamäärän takia. Risku luisteli 1.21,59 ja oli 23:s ansaiten kaksi maailmancupin pistettä.

– Keskiviikkoa odotellaan, tuleeko lippua olympialaisiin. Viikonlopun fiilikset ovat ihan jees. Satasen olivat molempina päivinä ihan minun perustasoani. Niistä on hyvä vielä hieman nipistää, Risku sanoi.

Erfurtissa karsittiin samalla paikkoja sprinttereiden MM-kisoihin, jotka järjestetään maaliskuun alussa Kiinan Changchunissa. Suomi saavutti kaksi maapaikkaa miehiin ja yhden naisiin.

500 metrin B-ryhmässä Harri Levo oli 11:s (36,06) ja Samuli Suomalainen 16:s (36,45).Levo jäi maailmancupin pisteistä kaksi sadasosaa.

1000 metrin B-ryhmässä Suomalainen oli 10:s (1.12,50) ja jäi ensimmäisenä maailmancupin pisteiden ulkopuolelle.

Toni Flink

LUE MYÖS: Antero Mertaranta lyttäsi Suomen seiväsnaisen tylysti: ”Siis naurettava” (UrheiluAreena.fi)