
Läpimurtosäätiön kevään 2023 apurahahaussa tukea haki yli 300 yksilöurheilijaa ja 50 urheiluseuraa. Huippu-urheilun edistämiseen tarkoitetun 7 500 euron apurahan sai kymmenen yksilöurheilijaa ja 3 000-7 500 euron apurahan lasten ja nuorten liikunnan edistämiseen sai yhteensä kuusi urheiluseuraa.
Läpimurtosäätiön huippu-urheilun 7 500 euron suuruinen apuraha myönnettiin seuraaville urheilijoille.
Jessica Kähärä, yleisurheilu
Emmi Piiroinen, rytminen voimistelu
Ella Haavisto, tennis
Akseli Heinämaa, miekkailu
Davin Lindholm, uinti
Santtu Heikkinen, yleisurheilu
Lauren Hallaselkä, uimahyppy
Eemil Helander, yleisurheilu
Linnea Ceder, taitoluistelu
Pihla Salonen, judo
Kaikki valitut urheilijat ovat uransa alkuvaiheessa olevia nuoria lupauksia, joilla on jo näyttöä menestyksestä aikuisten sarjoissa.
– Nyt valittuja urheilijoita yhdistää poikkeuksellisen lahjakkuuden lisäksi halu menestyä, periksiantamattomuus ja oman urheilu-uran johtaminen. Läpimurtosäätiöllä on suuri kunnia saada juuri nämä urheilijat ensimmäisiksi apurahaurheilijoikseen, säätiön perustaja ja hallituksen puheenjohtajaTuomas Langkertoo.
Säätiön tuki mahdollistaa urheilijoille erityisesti ulkomailla kilpailemisen ja leireilemisen, jotka ovat monissa lajissa ehdottomia askelia matkalla kohti kansainvälistä kärkeä.
Lisäksi urheilijat voivat tuen avulla keskittyä vahvemmin vain urheiluun tai täydentää tukijoukkojaan esimerkiksi kehonhuollon ja mentaalisen valmennuksen ammattilaisilla. Monelle valitulle urheilijalle tukisumma on merkittävä osuus yhden vuoden kokonaisbudjetista.
Tarkoituksena on tukea mahdollisimman montaa yksilöurheilija pitkäjänteisesti, jotta tuen vaikuttavuus olisi merkittävä. Säätiön tavoitteena on myös kasvattaa säätiön alkupääomaa lahjoitusten avulla, jotta tukea olisi jatkossa mahdollista jakaa vuositasolla yhä useammalle urheilijalle.
Lasten ja nuorten liikunnan apuraha kuudelle urheiluseuralle
Lasten ja nuorten liikunnan apurahan saivat seuraavat urheiluseurat.
Alppila Basket Ry, koripallo, 7 500 €
Oulunkylän Kiekko-Kerho Ry, jääkiekko, 7 500 €
FC Honka Ry, jalkapallo, 5 000 €
Santa’s United Ry, salibandy, 5 000 €
Kuivasjärven Aura, yleisurheilu, 5 000 €
Veikkolan Veikot Ry, monilajiseura, 3 000 €
Apurahan tehtävä on tukea toimijoita, jotka mahdollistavat lapsille ja nuorille liikunnan harrastamisen veloituksetta tai selkeästi alemmin kustannuksin. Jokainen valituista seuroista täyttää tätä tehtävää omallaan, käytännössä todistetuksi toimivalla tavallaan.
– Valitut seurat tekivät säätiöön vaikutuksen toimintansa suunnitelmallisuudella, halulla viedä seuraa eteenpäin ja erityisesti toiminnan arvolähtöisyydellä. Kaikkia näitä seuroja yhdistää aito halu auttaa lapsia ja nuoria liikunnan keinoin, säätiön lasten ja nuorten liikunnan apurahasta vastaavaJulia Langkertoo.
Läpimurtosäätiö valitsee uudet tuen saajat molempiin apurahoihin loppuvuodesta 2023.
Lue myös:Lotta Kemppinen harmitteli Puolan satasen jälkeen – ”Jäi vähän hampaankoloon”