Lahden Salpausselällä nähtiin sunnuntaina kuohuttava tilanne, kun Venäjän Aleksandr Bolshunov kohteli kaltoin Suomen Joni Mäkeä.

Bolshunovin riehuminen johti sunnuntaina Venäjän ykkösjoukkueen hylkäämiseen.

Venäläiselle ei kuitenkaan koitunut tilanteesta enää mitään lisävaikeuksia ja se on aiheuttanut keskustelua.

Suomen Hiihtoliitto kertoi sunnuntain tiedotteessaan, että se harkitsee asiasta jatkotoimia.

– Asiasta on keskusteltu Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) maastohiihdon johdon kanssa. Mikäli tilanne aiheuttaa toimenpiteitä Hiihtoliiton toimesta, tiedotamme niistä myöhemmin, liitto totesi.

Venäläiset vetosivat puolestaan sääntökomiteaan. Venäjän liiton mukaan Bolshunov oli toki tunteikkaassa tilassa, mutta hän ei venäläisten näkemyksen mukaan lyönyt Mäkeä kunnolla sauvalla.