Kolme suomalaista keihäänheittäjää äänestettiin kymmenen parhaan joukkoon perinteikkäällä Athletics Internationalin ja Athletics Weeklyn tuoreimmalla vuoden 2013 ranking-listalla. Tero Pitkämäki sijoittui tshekkiläisen maailmanmestari Vítezslav Veselyn jälkeen äänestyksessä toiseksi.
Pitkämäen lisäksi Antti Ruuskanen oli äänestyksen neljäs ja Ari Mannio kahdeksas. Pitkämäen ja Ruuskasen väliin toiseksi kiilasi Moldovasta Venäjälle avioitunut Dmitri Tarabin. Ruuskasen ja Mannion välisille sijoille äänestettiin kenialainen Julius Yego, norjalainen Andreas Thorkildsen ja ruotsalainen Kim Amb.
Eri maiden ja maanosien voimasuhteet ovat varsin tasaiset. Yhdysvaltain ja Kenian urheilijat ovat ranking-ykkösiä kuudessa lajissa, Venäjän urheilijat viidessä lajissa sekä Jamaikan ja Etiopian urheilijat neljässä lajissa. Etiopiasta Ruotsiin avioitunut Abeba Aregawi on ranking-ykkönen naisten 1500 metrin juoksussa.
Lontoolainen Athetics Weekly on maailman laajalevikkisin yleisurheilun viikkolehti ja Athletics International tunnetaan yleisurheilun arvovaltaisimmaksi tulos- ja tilastojulkaisuksi. Niiden yhteiseen kahdeksanhenkiseen raatiin kuului myös suomalainen kansainvälisen yleisurheilun erityistuntija Mirko Jalava.
Yleisurheilun Ranking 2013 (Athletics International & Athletics Weekly):
(Ranking-ykkösen lisäksi mainittu paras eurooppalainen ja hallitseva maailmanmestari.)
Miehet
100 m: 1) Usain Bolt JAM … 8) Jimmy Vicaut FRA.
200 m: 1) Usain Bolt JAM … 7) Churandy Martina NED.
400 m: 1) LaShawn Merritt USA … 5) Jonathan Borlee BEL.
800 m: 1) Mohamed Aman ETH … 3) Marcin Lewandowski POL.
1500 m: 1) Asbel Kiprop KEN, ei eurooppalaisia 10 parhaan joukossa.
5000 m: 1) Mo Farah GBR.
10000 m: 1) Mo Farah GBR.
Maraton: 1-2) Lelisa Desisa ETH & Dennis Kimetto KEN … 4) Wilson Kipsang KEN (ME 2013), 7) Stephen Kiprotich UGA (MM 2013), ei eurooppalaisia 10 parhaan joukossa.
3000 m ej: 1) Conseslus Kipruto KEN, 2) Ezekiel Kemboi KEN (MM 2013), 3) Mahiedine Mekhissi-Benabbad FRA.
110 m aj: 1) David Oliver USA … 3) Sergei Shubenkov RUS.
400 m aj: 1) Jehue Gordon TRI … 6) Emir Bekric SER.
20 km kävely: 1) Aleksandr Ivanov RUS.
50 km kävely: 1) Robert Heffernan IRL.
Korkeus: 1) Bohdan Bondarenko UKR.
Seiväs: 1) Renaud Lavillenie FRA, 2) Raphael Holzdeppe GER (MM 2013).
Pituus: 1) Aleksandr Menkov RUS.
3-loikka: 1) Teddy Tamgho FRA.
Kuula: 1) Ryan Whiting USA, 2) David Storl GER (MM 2013).
Kiekko: 1) Robert Harting GER.
Moukari: 1) Krisztian Pars HUN, 2) Pawel Fajdek POL (MM 2013).
Keihäs: 1) Vítezslav Vesely CZE, 2) Tero Pitkämäki FIN, 3) Dmitri Tarabin RUS, 4) Antti Ruuskanen FIN, 5) Julius Yego KEN, 6) Andreas Thorkildsen NOR, 7) Kim Amb SWE, 8) Ari Mannio FIN, 9) Risto Mätas EST, 10) Thomas Röhler GER.
10-ottelu: 1) Ashton Eaton USA, 2) Michael Schrader GER.
Naiset
100 m: 1) Shelly-Ann Fraser-Pryce JAM, ei eurooppalaisia 10 parhaan joukossa.
200 m: 1) Shelly-Ann Fraser-Pryce JAM … 8) Maria Rjemjen UKR.
400 m: 1) Amantle Montsho BOT, 2) Christine Ohuruogu GBR (MM 2013).
800 m: 1) Eunice Sum KEN, 2) Maria Savinova RUS.
1500 m: 1) Abeba Aregawi SWE.
5000 m: 1) Meseret Defar ETH, ei eurooppalaisia 10 parhaan joukossa.
10000 m: 1) Tirunesh Dibaba ETH, ei eurooppalaisia 10 parhaan joukossa.
Maraton: 1) Priscah Jeptoo KEN, 2) Edna Kiplagat KEN (MM 2013) … 5) Valeria Straneo ITA.
3000 m ej: 1) Milcah Chemos Cheywa KEN, ei eurooppalaisia 10 parhaan joukossa.
100 m aj: 1) Brianna Rollins USA … 7) Tiffany Porter GBR.
400 m aj: 1) Zuzana Hejnova CZE.
20 km kävely: 1) Jelena Lashmanova RUS.
Korkeus: 1) Svetlana Shkolina RUS.
Seiväs: 1) Jelena Isinbajeva RUS.
Pituus: 1) Brittney Reese USA … 3) Shara Proctor GBR.
3-loikka: 1) Caterine Ibargüen COL, 2) Jekaterina Koneva RUS.
Kuula: 1) Valerie Adams NZL, 2) Christina Schwanitz GER.
Kiekko: 1) Sandra Perkovic CRO.
Moukari: 1) Anita Wlodarczyk POL, 2) Tatjana Lysenko RUS (MM 2013).
Keihäs: 1) Christina Obergföll GER.
7-ottelu: 1) Hanna Melnitshenko UKR.

































