Mikko Oivasen kauden avaus Kiinan lentopalloliigassa on vielä reilun viikon päässä. Melkoinen pommi kuitenkin kaukomailta jo Suomeen on ehtinyt, kun Oivasen pelipaikaksi on muutettu yleispelaaja miehen jo vuosia pelaaman hakkurin paikan sijaan.

Oivanen on siis saanut keskittyä hyökkäämiseen ilman vastaanottovastuuta, mutta nyt Kiinassa tarvitaan myös ”hihataitoja”.

– Varmasti tulee mielenkiintoista, kun pelaamme parempia joukkueita vastaan. Onneksi leijasyöttöjä ei sentään tarvitse nostaa, Oivanen pyörittelee päätään.

Oivasen joukkue Fujian pelaa Kiinan CVL-liigaa. Fujian on 34 miljoonan asukkaan maakunta Kiinan kaakkoisrannikolla Pekingin eteläpuolella.

Fujian hankki Oivasen lisäksi joukkueeseensa Kandan maajoukkuehakkurin Dallas Sooniasin. Kaksikosta toisen oli ryhdyttävä yleispelaajaksi ja ainakin alkuun se on suomalainen.

– Vielä ollaan vain treenattu ahkerasti. Täällä ei vapaapäiviä tunnuta arvostettavan, Oivanen kommentoi treenitahtia.

Kiinan liiga käynnistyy joulukuun 1. päivänä, kun Fujian kohtaa vieraissa Bayin. Runkosarja ei ole pituudella pilattu, se on pelattu kymmenessä kierroksessa tammikuun 7. päivänä.

– Sitten pelataan toinen vaihde helmikuun loppuun mennessä. Siellä runkosarjan kahden lohkon neljä parasta sitten pelaavat keskinäisen sarjan. Tuon jälkeen neljä parasta välieriin, Oivanen kertoo erikoisemmasta sarjajärjestelmästä.

Oivasen ja Sooniasin lisäksi Kiinan liigassa pelaa ulkomaispelaajista ainakin Shanghaissa USA:n David Lee ja Pekingissä kanadaainen Fred Winters sekä belgialainen Wout Wijsmans.

Sairastuvalla suomalaistungosta

Matti Oivasen Olsztyn sysättiin tylysti syrjään Puolan liigan kärkipaikalta, kun joukkue hävisi ilman suomalaiskeskitorjujaa Gdanskille kotonaan 0-3 (22-25,18-25, 20-25).

– Alaselkä jumahti keskiviikkona ja pariin päivään ei juurikaan pystynyt liikkumaan. Pahemman luokan lukon iski päälle, Oivanen kertoili jo paremmin voiden.

Seuraavaksi Olsztyn pelaa vieraissa Czestochowaa ja Bielsko-Bielaa vastaan ja suomalaista tykkisyöttöineen sekä torjuntoineen kaivataan kipeästi kentälle.

Ranskassa Antti Siltalan sairasloma jatkuu, mutta nyt jo sentään vika on löytynyt.

– Neljä repeämää siipilihaksessa kainsalossa eli 2-3 viikkoa vielä huilia. Tärkeintä, että vika viimein löytyi. Lääkärit sanoi aiemmin, ettei tuolta voi lihas revetä. No kyllä voi, Siltala kertoo.

Siltala on pystynyt koko ajan kuitenkin treenaamaan jalkoja ja esimeriksi vastaanottoa. Siltalan joukkue Ajaccio hävisi viikonloppuna melkoisen trillerin Lyonissa 2-3. Neljäs erä päättyi kotijoukkueelle 32-30 ja viides 21-19.

Belgiassa Eemi Tervaportin Roeselare jatkaa piikkipaikalla kaadettuaan vieraissa Puursin 3-1.

Sveitsissä Jukka Lehtosen Lugano otti odotetun kotivoiton Laufenburg-Kaistenista 3-0 (25-21, 25-15, 25-19). Lehtonen oli huilivuorossa.

Urpo Sivula teki Turkissa 23 pistettä Arkasille, mutta voittoon asti se ei Istanbulissa riittänyt. Ex-maajoukkueemme päävalmentajan Daniel Castellanin luotsaama Fenerbahce voitti kotonaan 3-2. Ivan Miljkovic oli isäntien paidassa pisteen maajoukkuehakkuriamme tehokkaampi ja Leonell Marshall pisteen heikompi.

Arabiemiraateissa Matti Hietasen seura Al Dhabab hävisi ensimmäisen pelinsä Al-Ethidad Cupin lohkovaiheessa Al Naniyasille. Perää tuli kuitenkin voitto Al Wahdasta, joten välieräpaikka kauden toisessa cupkilpailussa on omissa käsissä tiistaina Al Ahlia vastaan.

Saksan naisten liigassa Pauliina Vilponen ja Laura Pihlajamäki nappasivat Schwerinin paidassa 3-1- voiton Elina Salomäen Aachenista. Pihalajamäki sai näytön paikan Ivana Isailovicin ollessa kuummeessa ja pelasikin hyvän pelin (6+6). Vilponen tuli hakkuriksi avauserässä pelaten loppuun asti tehoin 10/+9.

– Yllättävän hyvin pistettiin hanttiin todella huonon valmistautumisen jälkeen. Kiva oli pelata ja hallissa hyvä tunnelma. Suomalaiset edustivat hyvin verkon toisella puolella, Salomäki kehaisi.

Kaisa Alanko johti Wiesbadenin 3-0- kotivoittoon Münsteristä erin 25-22, 25-14, 25-20.

LP Viesti CEV cupin vastustaja Vilsbiburg löi ilman USA:n maajoukkuepelaajiakin Stuttgartin 3-0 (28-26, 25-22, 25-17). Vilsbiburg nousi takaisin liigakärkeen tasapistein ennen Alangon Wiesbadenia.

LUE MYÖS: Silja Kososen oli tehtävä raju ratkaisu – muuten ura olisi ollut ohi (UrheiluAreena.fi)