Paavo Edvard Kotila nukkui pois vaikean sairauden uuvuttamana Oulun kaupunginsairaalassa 26. tammikuuta. Hän oli syntynyt Vetelin Pulkkisessa 26. elokuuta vuonna 1927.

Paavo Kotila tuli tunnetuksimenestyneenä pitkänmatkanjuoksijana. Kipinä urheiluun jaerityisesti juoksuun syttyi jo lapsena, kimmokkeina olivat MarttiJukolan Berliinin vuoden 1936 kesäolympialaisten ja Pariisin vuoden1938 EM-kilpailujen radioselostukset. Niistä Paavo Kotila imiinnostuksen urheiluun. Puutteen varjostamat kotiolot eivät hyviälähtökohtia urheilu-uralle antaneet, mutta innostus ja palava halumenestykseen olivat sitäkin kovemmat.

Systemaattisen harjoittelunPaavo Kotila aloitti vasta 18-vuotiaana, ensimmäisenä tavoitteenaolivat maastojuoksun piirinmestaruuskilpailut. Läpimurto tapahtuivuonna 1954, jolloin hän Kalastajatorpan kisoissa Helsingissäpäihitti koko Suomen silloisen kärkikaartin 25 kilometrillä.

Ehkätunnetuin saavutus Paavo Kotilan urheilu-uralla oli Bostoninmaratonin voitto huhtikuun 19. päivänä vuonna 1960. Viisi vuottaaikaisemmin hän oli sijoittunut kilpailussa neljänneksi, se olihänen ensimmäinen täysimittainen maratoninsa. Myöhemmin PaavoKotila voitti kolme maratonin Suomen mestaruutta.

Vuonna 1956Paavo Kotila valmistautui Melbournen olympiakisoihin ja juoksiPieksämäellä edestakaisten reittien epävirallisenmaailmanennätyksen. Lähtökohdat olivat lupaavat, muttaolympiamatkasta tuli uran ehkä suurin pettymys. Kilpailupäivänäsää oli kuuma.

– Varjossa 30 astetta ja aurinko paistoikohtisuoraan taivaalta, Kotila muisteli keskipohjalaisurheilijoidenkokemuksista kertovassa Tähdet kertovat -kirjassa vuonna 2003.Viileämpään ilmanalaan tottunut suomalaismaratoonari joutuitaipumaan, tuloksena 13:sija. Neljä vuotta myöhemmin Roomanolympialaisiin valmistautumisen pilasi jalkavamma.

Paavo Kotilaaon luonnehdittu lahjakkaaksi urheilijaksi mutta myöspoikkeuksellisen sisukkaaksi kilpailijaksi. Hänellä oli kyky vetääitsensä kilpailussa tajuttomuuden rajamaille.

– Tuskin koskaankilparadoilla on nähty sisukkaampaa urheilijaa kuin Paavo Kotila,luonnehti lukuisista yleisurheilukirjoistaan tunnettu MattiHannus.

Vielä ikämiehenä Paavo Kotila palasi kilparadoille jatulosta syntyi; Suomen- ja maailmanmestaruuksia sekä yksi Euroopanmestaruus. Myös Bostoniin hän vielä palasi, 55-vuotiaana hänjuoksi siellä maratonin aikaan 2.36.54. Ennätykseksi jäi KotilanPieksämäellä elokuun 12. päivänä vuonna 1956 juoksema2.18.04,8. Tuloksena oli tuolloin Suomen mestaruus jaolympiaedustus.

Edelleen Paavo Kotilan maratontulokset kestävätvertailun. Vuonna 2013 paras suomalainen maratontulos oli HenriMannisen 2.19.09. Se on minuutin heikompi kuin Paavo Kotilan parasaika. Maratonin Suomen ennätys on Janne Holmenin nimissä 2.10.46 jase on juostu vuonna 2008.

Paavo Kotila voitti maratonillaPohjoismaiden mestaruuskilpailuissa kultamitalin vuonna 1957,hopeamitalin vuonna 1955 ja pronssimitalin vuonna 1959. Näidenmitalien ja Bostonin maratonin voittonsa lisäksi hän juoksikansainvälisillä maratoneilla viis muutakin kertaa kolmen parhaanjoukkoon Asahi-maratonilla, Ateenan maratonilla ja Kosicenmaratonilla vuosina 1955-1960. Kotimaassa Kotila edusti uransa aikanaVetelin Urheilijoita, Kuortaneen Kuntoa, Oulun Pyrintöä, OulunsuunHeittoa ja Long Steady Distance Oulua.

Paavo Kotilaa jäivätkaipaamaan lähimpinä omaisina tytär, siskot ja heidän lapsensaperheineen, veljien lapset perheineen sekä muut sukulaiset jaystävät.