James Hardenin historiallinen ilta johdatti Houston Rocketsin neljänteen peräkkäiseen voittoon koripalloliiga NBA:ssa lauantaina. Houston kukisti New York Knicksin kotonaan 129-122.

Harden heitti 53 pistettä, jakoi 17 koriin johtanutta syöttöä ja nappasi 16 levypalloa. NBA-historiassa kukaan pelaaja ei ollut pystynyt aikaisemmin saalistamaan yhdessä ottelussa vähintään 50 pistettä, 15 syöttöä ja 15 levypalloa.

– Pitää antaa kunniaa joukkuekevereilleni. He loivat minulle tilaisuuden ja tilaa tehdä pisteitä ja olla itseni, Harden kertoi medialle ottelun jälkeen.

Harden teki myös yhden ottelun henkilökohtaisia ennätyksiä: 53 pistettä ja yhdeksän upotettua kolmosta.

– Tämä on uskomatonta. Tämä kausi on ollut uskomaton tähän mennessä, Harden jatkoi.

Ottelu meni tiukaksi vaikka New Yorkin kokoonpanosta puuttui latvialaislaitahyökkääjä Kristaps Porzingis. Knicks menetti lisäksi Carmelo Anthonyn kesken kamppailun.

– Tämä ei ollut kaunis voitto, mutta joka tapauksessa voitto. Vain sillä on merkitystä, Harden totesi.

Neljä kolmosta upottanut Ryan Anderson heitti Houstonille 25 pistettä. Eric Gordon pussitti 15 pistettä.

Neljännen peräkkäisen tappionsa kärsineen New Yorkin ahnein oli 32 pistettä pussittanut Brandon Jennings. Derrick Rose heitti 21 pistettä. Joakim Noah saalisti 15 pistettä ja 16 levypalloa.

Houston (26 voittoa – 9 tappiota) porskuttaa Läntisessä konferenssissa kolmantena. New York (16-17) on idän viimeisellä playoff-paikalla.

Tripla-tupla oli Hardenille toinen peräkkäinen ja kauden kahdeksas. Hän ei ole läheskään samassa tripla-tupla -tahdissa kuin Russell Westbrook.

Westbrook saalisti uudenvuodenaattona 17 pistettä, 14 syöttöä ja 12 levypalloa vaikka pelasi vain 29 minuuttia. Tripla-tupla oli hänelle kauden 16:s. Oklahoma City kukisti Los Angeles Clippersin kotonaan 114-88.

Westbrook (30,9) johtaa NBA:n pistetilastoa. Harden (28,5) on neljäntenä.

Harden (12,0) on puolestaan syöttötilaston ykkönen. Westbrook on kakkosena (10,7).

NBA, lauantain tulokset (31.12.2016):

Sacramento – Memphis98-112
Chicago – Milwaukee96-116
Charlotte – Cleveland109-121
Houston – New York129-122
Utah – Phoenix91-86
Oklahoma City – LA Clippers114-88

https://twitter.com/HoustonRockets/status/815399158228066304

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)