Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder avaa sunnuntaina Nord Stream Race 2019 -purjehduskilpailun avomeriosuuden. Viisi omaa maataan edustavaa purjehdusseuraa lähtevät tuhannen merimailin mittaiselle matkalleen ensin Kielistä Kööpenhaminaan ja sitten Tukholman sekä Helsingin kautta Pietariin.

Nord Stream Race käsittää viisi purjehdusseuraa, viisi kaupunkia ja viisi kilpavenettä. Suomen, Ruotsin, Venäjän, Saksan ja Tanskan kansalliset purjehdusliigamestarit edustavat kukin omaa maatansa. Seuroilla on käytössään ClubSwan 50 -veneet.

Kilpailun teemana on Itämeren alueen yhdistäminen urheilun kautta. Tänä vuonna teema näkyy muun muassa ruoan, taiteen ja muiden urheilulajien kautta kunkin maan kotisatamassa.

Schröder pääsi jo lauantaina purjehduksen makuun yhdessä vaimonsa Soyeon Schröder-Kimin kanssa. He hyppäsivät Saksaa edustavan Norddeutcher Regatta Vereinin, NRV, veneen kyytiin.

– Purjehdus on selvästi hyvin pitkälti joukkuelaji, jossa kaikkien tulee hoitaa oma ruutunsa. Kaiken kaikkiaan erittäin mieluisa kokemus, Schröder kertoo.

Virallinen kilpailuosuus käynnistyi lauantaina

Nord Stream Race 2019 käynnistyi jo lauantaina rannikkokilpailulla. Suomea edustava Åländska Segelsällskapet, ÅSS, voitti avauslähdön ja sijoittui toisessa lähdössä neljänneksi. Kolmannessa ja viimeisessä lähdössä ÅSS jäi viidenneksi. Seuran kommodori Björn Tennström oli kaikesta huolimatta erittäin tyytyväinen.

– Ensimmäinen lähtö meni todella hyvin. Toinen lähtö oli tiukka, mutta kolmannessa teimme selkeän virheen ja jäimme jälkeen. Lähdemme kuitenkin todella innokkaina ensimmäiselle avomeriosuudelle, koska olemme juuri nyt todella nopeita, sanoo Tennström.

ÅSS on kokonaistilanteessa neljäntenä ennen ensimmäistä avomeriosuutta Kööpenhaminaan, joka starttaa Kielistä sunnuntaina kello 17.00 Suomen aikaa.

Kilpailua johtaa Ruotsia edustava Kungliga Svenska Segelsällskapet. Toisena on saksalainen NRV ja kolmantena Venäjän Leviathan Sailing Team. ÅSS on neljäntenä ja viidettä sijaa majoittaa Tanskan Kongelig Dansk Yachtklub.

Kilpailun on perustamisesta eli vuodesta 2012 lähtien järjestänyt Pietarin purjehdusseura.

Lähde: Nord Stream Racen tiedote

Kuva: Andrey Sheremetev

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)