Mikko Ilonen pelasi upean tuloksen 67 Royal Portrushin kentälläPohjois-Irlannissa golfinEuropean Tourin kisan päätöspäivänä sijiottuenkymmenenneksi. Samaan ylsi hänen pelikaverinsa, maailmanlistan kakkonenRory McIroy joka pelasi 30.000 päisen kotiyleisön kannustamana.Kilpailunvoitti lopulta näytöstyyliiin Walesin Jamie Donaldson, jolle ykköstila olitällä tasolla ensimmäinen.
Ilosella oli ennen kolmea viimeistä reikää hyvä tuntuma terävimpäänkärkeen, eroa Jamiesoniin tässä vaiheessa kolme lyöntitä. Bogey 16:llapudotti hänet kolmannelta sijalta ja voittotaistosta.Ilonenaloitti terävästi, tehden kolme peräkkäistä birdietä väylillä 2-4.Birkkuja kertyi ihanteellisessa kelissä kaikkiaan seitsemän, bogeja kaksi.
– Tuloksentekeminen oli yllättävänkin hyvää, johtui kentän pehmeydestä jasunnuntain tuulettomuudesta. Viheriöt pitivät ja lyönnnit pystyipudottamaan lipulle, Ilonen selvitti olosuhteita.
Pallolla katselijaa päähän
– Päivä oli tunnelmaltaanhieno,kuin olisi pelannut British Openinviimeisessä ryhmässä. Toinen bogey syntyi 16:lla osuttuani avauksellabunkkeriin. 17:lla toinen lyöntini karkasi oikealle erästä naista päähän.Siitä tuli hetkeksi huono olo. Tein tulosta koko viikon ajan varsin hyvin.Täällä olisi kyllä ollut ongelmissa, mikäli lyönti ei olisi kulkenut.Tästä on hyvä jatkaa torstaina käynnistyviinRanskan avoimiin, Ilonenmietti tuoreeltaan kisan jälkeen.
Top-ten sijoitus oli toinen perättäinen Euroopassa pelatuissa kisoissa,kesäkuun alkupuolella Ilonen oli kolmas Tukholmassa.Palkintorahaa hänkuittaa 33.900 euroa, kokonaisansiot 177.000 euroa oikeuttavat rahalistansijalukuun 76:s.
Seuraavissa kilpailuissa Ranskassa ja Skotlannissa on tarjolla yksi paikkaBritish Openiin parhaalle pelaajalle joka yltää viiden parhaan joukkoon,eikä vielä omaa pelipaikkaa kauden kolmanteen majoriin.

































