Iivo Niskasen 19:s tila Pyeongchangin olympiakisojen yhdistelmähiihdossa oli tietysti pettymys. Kyse ei ollut kuitenkaan hänen päämatkastaan. Niskanen haki tuntumaa 50 kilometriä varten ja veti perinteisen osuuden kovaa kokeillen riskitaktiikkaa.

– Se oli all in, mutta ei vaan tullut riittävää eroa. Olisi pitänyt jatkaa vaan koko ajan, jos olisi vetänyt täysiä kaksi kiekkaa. Mutta sitä eroa ei vaan kasvanut sillä lailla. Ainoa mahdollisuus olisi ollut, että kaksi tai kolme hiihtäjää olisi tullut mukaan ja vetänyt kovaa, Niskanen sanoi.

Niskasen mukaan sijoitus olisi varmasti ollut aivan toinen, jos hän ei olisi rykäissyt.

– Ei sijoitus ollut semmoinen kuin haluttiin, mutta se oli riski.Jos ei ota riskiä, muu on vain jossittelua. Tänään taktiikka oli tommoinen, mutta se ei olluthyvä taktiikka. Paremman sijoituksen olisin ottanut, jos en olisi vetänyt metriäkään missään vaiheessa.

Lopussa Niskaselta loppuivat voimat.

– Sitten kun selkäranka katkeaa, se katkeaa. Kun energia loppuu lihaksista, eikä ole enää voimaa, ei ollut mitään mahdollisuuksia pysyä siinä. Sellaisia kavereita tuli ohi, joille ei hyvässä kunnossa pitäisi hävitä, hän sanoi.

30 kilometrin yhdistelmäkisa antoi joka tapauksessa arvokasta oppia päämatkaa 50 kilometriä varten.

– Vähän matkaa jaksaa hiihtää, jos tämä kisa jotain kertoo. Se oli tarkoitus kokeilla taktiikkaa 50 kilometriä varten, selvensi Niskanen.

Teksti: Otto Palojärvi, Pyeongchang

LUE MYÖS: Tero Pitkämäen ex-valmentajalta melkoinen paljastus legendan toiminnasta (UrheiluAreena.fi)