NBA:n supertähti Stephen Curry tekee jälleen historiaa tällä kertaa koripallokentän ulkopuolella.
Golden State Warriorsin supertähti saa oman näyttelynsä Naismith Basketball Hall of Famessa, kun perjantaina avautuva Stephen Curry: Beyond the Arc -näyttely avaa ovensa yleisölle. Kyseessä on historiallinen hetki, sillä lähes 75-vuotisen Hall of Famen historian aikana yksikään aktiivipelaaja ei ole aiemmin saanut omaa pysyvää näyttelyään.
Näyttelyssä on esillä muun muassa Curryn olympiakultaan ja NBA-mestaruuksiin liittyviä muistoesineitä, peliasuja sekä arkistomateriaalia hänen matkasta vähälle huomiolle jääneestä lupauksesta yhdeksi NBA-historian merkittävimmistä pelaajista.
– On vaikea pukea sanoiksi, mitä tämä merkitsee. Kun ajattelen matkaani, mieleeni tulevat ihmiset, jotka uskoivat minuun, työ, jota tehtiin kulissien takana, sekä hetket, jotka muovasivat minua sekä kentällä että sen ulkopuolella. Se, että tarinani kerrotaan jo urani aikana, on asia, jota en pidä itsestäänselvyytenä, Curry sanoi Hall of Famen tiedotteessa.
John Doleva, Hall of Famen toimitusjohtaja, korosti Curryn vaikutusta koko lajiin.
– Stephen ei ole ainoastaan muuttanut tapaa, jolla koripalloa pelataan, vaan hän on myös näyttänyt esimerkkiä siitä, millainen urheilijan ja esikuvan tulisi olla. Tämä on historiallinen hetki sekä Hall of Famelle että koripallofaneille ympäri maailmaa, Doleva totesi.
37-vuotias Curry valmistautuu parhaillaan 18. NBA-kauteensa, eikä ura ole vielä lähelläkään loppua. Nelinkertainen NBA-mestari on aiemmin kertonut tavoitteekseen pelata vielä vähintään kaksi kautta ja hänen odotetaan aloittavan jatkosopimusneuvottelut Warriorsin kanssa elokuun lopulla.
































