Hiihtoliitto tekee arviolta 200 000-300 000 euron suuruiset tappiot Rukan maailmancup-viikonlopusta.

Viikonlopun aikana jouduttiin perumaan useita kilpailuja ja etenkin mäkihyppy meni sääolosuhteiden takia täysin penkin alle. Tämä tuntuu liiton kukkarossa.

– En ole siitä huolissani. Täällä on erittäin hyvä lumivarmuus ja kokonaisuus on kunnossa. Totta kai teknisten asioiden kanssa täytyy tehdä työtä. Esimerkiksi tuulisuojauksiin täytyy panostaa. Meillä oli nyt äärimmäisen huono tuuri, koska tuuli tuli juuri siitä suunnasta, mistä ei pitänyt, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala toteaa Yle Urheilun haastattelussa.

Summat ovat isoja, etenkin kun liitto ei vakuuttanut kilpailuja millään tavalla.

– Olemme päätyneet siihen, ettemme vakuuttaneet kisoja viime tai tänä vuonna. Nyt (vakuutuksen) hinta nousee taas. Mäkihyppy on kuin osakesijoittamista: se on ylivoimaisesti tuottoisin pohjoismaisista lajeista mutta siinä on myös suurimmat riskit. Nyt tuli niin sanotusti turskaa, Kulmala jatkoi.

Linkki Ylen alkuperäiseen juttuun: http://yle.fi/urheilu/hiihtoliiton_riskinotto_kostautui__saimme_turskaa/8489703

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)