HIFK:n Bandyliigassa pelaava jääpallojoukkue on nimennyt kapteeninsa tulevalle kaudelle. Tuon arvokkaan tehtävän ottaa vastaan Tuomas Jalkanen, jolla on pitkä historia punaisessa pelipaidassa.

– Ylpeänä otan vastaan mahdollisuuden liittyä siihen hienoon ”herrasmiesklubiin”, jotka ovat urallansa johdattaneet HIFK:n mestaruuteen. Mielestäni se on suurin kunnia, mitä jääpalloilijana voin seuratasolla saavuttaa, Jalkanen iloitsi seuran verkkosivuilla.

HIFK päätti viime kautensa hopeamitaleihin, joiden arvo on ensipettymyksen jälkeen noussut pelaajien silmissä. Joukkue ei ollut vielä valmis viime kaudella kirkkaimpaan mitaliin ja sen myöntää myös nykyinen kapteenikin.

– On muistettava, että viime vuonna otimme hopeaa varsin keskinkertaisilla peliesityksillä potentiaaliimme nähden. Nyt olemme päässeet valmistautumaan kauteen paremmista lähtökohdista ja joukkueemme on vahvistunut huomattavasti, joten meiltä on lupa odottaa kaikin puolin monipuolisempaa peliä, Jalkanen vakuutti.

Tällä viikolla joukkue harjoittelee Helsingissä ja valmistautuu ensi viikolla alkavaan leiritykseen Ruotsissa. Uppsalassa ohjelmassa on neljän päivän aikana kolme harjoitusottelua.

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)