Suomalaismaalivahti Eemil Vinni jatkaa uraansa Pohjois-Amerikassa.
20-vuotias Vinni on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen AHL-seura Bakersfield Condorsin kanssa. Condors toimii NHL-seura Edmonton Oilersin farmijoukkueena.
Vinni on Oilersin varaus kesältä 2024. Edmonton nappasi suomalaisvahdin varaustilaisuuden 64. pelaajana. Hän oli samalla pienimmällä varausnumerolla valittu eurooppalainen maalivahti kyseisen vuoden NHL-draftissa.
Vinni on ehtinyt pelata urallaan kolme ottelua SM-liigassa HIFK-paidassa.
Viime kaudella hän haki peliaikaa Mestiksestä, jossa hän edusti Joensuun Kiekko-Poikia ja Imatran Ketterää.
Nyt suomalaislupauksen ura jatkuu ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikassa.
Vinnin tekemä sopimus on kaksisuuntainen AHL-sopimus. Se tarkoittaa, että Bakersfield voi lähettää hänet tarvittaessa hakemaan peliaikaa myös sarjaporrasta alempana ECHL:stä.
Vinniä on pidetty suurena lupauksena ja hänestä odotettiin HIFK:n seuraavaa ykkösmaalivahtia. Nyt nuori maalivahti teki kuitenkin rohkean liikkeen ja lähti tavoittelemaan NHL-unelmaansa farmisarjojen kautta.































