Williams valmistelee Carlos Sainzille merkittävää jatkosopimusta, jolla se pyrkii pitämään espanjalaiskuljettajan tallissa myös kauden 2026 jälkeen.
Autosprintin mukaan Sainzille ollaan tarjoamassa sopimusta, jonka kokonaisarvo olisi noin 30 miljoonaa euroa. Sainz tienaa tällä hetkellä tiettävästi 13 miljoonaa kaudesta ja palkankorotus nostaisi hänet Lando Norrisin rinnalle ja aivan Charles Leclercin ja George Russellin kantaan Lewis Hamiltonin ja Max Verstappenin ollessa ylivoimaisina palkkakuninkaina.
Sainzin nykyinen sopimus mahdollistaa jatkamisen Williamsilla vuoteen 2027 tai 2028, mutta hänellä on myös mahdollisuus lähteä tämän kauden jälkeen. Williams haluaa tiettävästi varmistaa kuljettajansa jatkon ennen kuin muut tallit ehtivät iskeä.
Sainzin tulevaisuudesta onkin liikkunut huhuja, sillä Williamsin suorituskyky on romahtanut viime kauteen verrattuna. Sainzin kerrotaan kiinnostavan muun muassa Alpinea ja Aston Martinia. Lisäksi hänen on huhuttu muodostavan ensi kaudella kuljettajaparin Oscar Piastrin kanssa Audilla, mikäli Max Verstappen siirtyisi Red Bullilta McLarenille.
Williams on tällä hetkellä valmistajien MM-sarjassa vasta yhdeksäntenä. Tallin kauden alku vaikeutui entisestään, kun se jäi pois Barcelonan talvitesteistä ja toi radalle ylipainoisen auton.
Sainz on saavuttanut tällä kaudella pisteitä vain kolmesti ja kerännyt yhteensä kuusi pistettä. Kaikissa kolmessa pistekisassa hän sijoittui yhdeksänneksi.
Entisen Ferrari-kuljettajan ympärillä riittääkin kiinnostusta, mutta Williamsilla on vahva syy pitää kiinni 31-vuotiaasta espanjalaisesta. Tallin uskotaan näkevän Sainzin tärkeänä palasena projektissa, jolla joukkue pyritään nostamaan takaisin kärkikahinoihin.































