Video: Sportivo TV

Teuvo Teräväisen viime kausi Chicago Blackhawksissa ei sujunut suunnitelmien mukaan. Hänellä onkin näytönpaikka tulevana kautena.

The Hockey News listasi kolme Blackhawks-pelaajaa, joilta vaaditaan enemmän tulevan kauden aikana. Sivuston mukaan suomalaishyökkääjän panos jäi odotettua pienemmäksi viime kaudella.

– Teräväinen hankittiin Chicago Blackhawksiin kokeneeksi ja pisteitä tuottavaksi pelaajaksi. Hänellä on ollut hetkensä, mutta seura myöntäisi varmasti odottavansa häneltä enemmän, THN arvioi.

Palattuaan Chicagoon, hän tilastoi ensimmäisenä kautenaan 58 (15+43) tehopistettä 82 ottelussa. Viime kaudella hänen tehonsa kuitenkin romahtivat, kun pistetilille kertyi ainoastaan 35 (14+21) tehopistettä.

– Puolustussuuntaan Teräväinen ei ole riittävän hyvä paikkaamaan hyökkäystehojensa puutetta.

THN:nn mukaan Teräväinen voi vielä nousta omalle tasolleen.

– 31-vuotiaalla Teräväisellä voi edelleen olla edessään useita hyviä NHL-vuosia, mutta hän haluaa ehdottomasti palata pisteiden valossa paremmalle tasolle. Paljon riippuu hänen roolistaan joukkueessa, mutta lahjakkuutta riittää selvästi parempaan kauteen kuin vuosi sitten – ketjusta riippumatta.

– Blackhawksin hyökkäyskalusto on kesän hankintojen myötä aiempaa laajempi, mikä tarkoittaa todennäköisesti myös Teräväiselle laadukasta ketjukaveria. Samalla kilpailu pelipaikoista kovenee, eikä joukkueella ole varaa peluuttaa pelaajia, jotka eivät tuo panosta kaukaloon. Tämä antaa Teräväiselle entistä suuremman kannustimen palata omalle tasolleen, The Hockey News huomauttaa.

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)