Miesten Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait jatkaa tutussa komennossa. Korihait tiedottaa, että Jarno Nikula, 47, aloittaa ensi syksynä seitsemännen kautensa edustusjoukkueen päävalmentajana.
Pitkän peliuran jälkeen valmennustehtäviin siirtynyt Nikua saa aisaparikseen Lappeenrannasta kotoisin olevan 26-vuotiaan Teemu Turusen, joka tulee kehittämään myös seuran junioritoimintaa. Valmentajien sopimukset kattavat kaksi seuraavaa kautta.
Nikula on tehnyt pitkän työn uusikaupunkilaisen koripallon edistämiseksi ensin pelaajana ja myöhemmin valmentajana. Pelaajaurallaan Nikula edusti Korihaita 12 kauden ajan.
Korisliigassa Nikulalla on viidenneksi eniten valmennettuja otteluita (95) Korihaiden päävalmentajana. Edellä ovat ainoastaan Tom Westerholm (97), Gordon Herbert (98), Jyri Lehtonen (160) ja Heikki Wala (401).
Nikula lähtee avoimin mielin johtamaan haiparvea seuraaville kausille.
– Onhan tämä helpompaa lähteä rakentamaan joukkuetta, kun voi suunnitella pidemmälle kuin vuoden kerrallaan. Tiettyjä asioita yritetään parantaa ja tehdä eri tavalla, mutta siihen vaikuttaa myös minkälaisia pelaajia saadaan. Tuleva pelaajarunko pyritään saamaan myös monivuotiseksi, kertoo Nikula.
Lähde: Korihait

































