Thierry Neuville suhtautuu luottavaisesti rallin MM-sarjan tulevaisuuteen uuden promoottorin myötä. Hyundain belgialaistähti uskoo uuden omistajan Cosmoboliksen pystyvän viemään sarjaa oikeaan suuntaan.
Promootioyhtiön omistajanvaihdos vahvistettiin Suomen MM-rallin perjantaina 31. heinäkuuta. Samalla entinen Formula 1 -vaikuttaja Éric Boullier nimitettiin yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi ja Michelinillä työskennellyt Julien Vial operatiiviseksi johtajaksi.
Boullier ja Vial eivät ole vielä julkisesti esitelleet yksityiskohtaista näkemystään siitä, mihin suuntaan rallin MM-sarjaa aiotaan kehittää.
Neuville suhtautuu kaksikon nimityksiin silti erittäin myönteisesti.
– Olemme tietenkin odottaneet tätä ilmoitusta jo jonkin aikaa, ja nyt se on viimein tullut. Mielestäni voimme olla tyytyväisiä, Neuville sanoi DirtFishille.
Seuraavaksi tarvitaan hänen mukaansa konkreettisia tekoja.
– Nyt meidän täytyy nähdä, että promoottori pystyy työskentelemään tiiviisti kaikkien sidosryhmien kanssa tehdäkseen sarjasta jälleen suuren.
Neuville on jo pitkään kuulunut niihin WRC-kuljettajiin, jotka ovat vaatineet rallin MM-sarjan markkinoinnin ja näkyvyyden kehittämistä.
Hänen mukaansa uusi johto tarvitsee ennen kaikkea kunnianhimoa ja selkeän vision siitä, millainen WRC:n tulevaisuuden pitäisi olla.
– Siihen tarvitaan kunnianhimoisia ihmisiä ja myös visio. Tarvitaan visio ja suunnitelma, jolla WRC palautetaan sinne, minne se kuuluu, Neuville painotti.
Belgialainen uskoo, että Boullierilla ja Vialilla on edellytykset onnistua tehtävässä.
Boullier tunnetaan erityisesti pitkästä Formula 1 -urastaan. Hän on työskennellyt muun muassa Renault’n ja McLarenin johtotehtävissä. Vial puolestaan tuo uuteen organisaatioon kokemusta Micheliniltä.
– Luotan vastuussa oleviin ihmisiin, koska tiedän, mitä he ovat tehneet aikaisemmin. Olen erittäin luottavainen sen suhteen, että he pystyvät hoitamaan tehtävän, Neuville sanoi.
Neuville muistutti nostaneensa WRC-markkinoinnin ongelmat julkiseen keskusteluun ensimmäisen kerran jo vuonna 2018.
– Kun puhuin siitä ensimmäisen kerran, se taisi olla Portugalissa vuonna 2018. Sitten puhuin siitä uudelleen vuonna 2021. Vuosia on kulunut.































