Miesten futsalin EM-kisoihin valmistautuva Suomen maajoukkue kokoontuu elokuussa Eerikkilään harjoittelemaan. Sinivalkoisten maalivahtinelikko (Juha-Matti Savolainen – Antti Koivumäki – Kasper Kangas – Niila-Ville Laitinen) on ottanut arvokisoihin valmistautumiseen pienoisen varaslähdön, kun maajoukkueen maalivahtivalmentaja Dusan Matic kutsui maalivahdit leirille Jyväskylään. Leirin harjoitustapahtumat pidettiin Huhtasuon koulun täysimittaisessa liikuntahallissa.

Maajoukkueen päävalmentaja Mico Martic ja muu henkilökunta matkaavat sunnuntaiksi Eerikkilään, joten Jyväskylän leiristä päävastuun otti serbialainen, kahdeksan ja puoli vuotta Suomen maajoukkueessa valmentanut lajiguru Dusan Matic.

– Tämä aika on maajoukkueellekin pre-seasonia: keskitymme teknisiin ja taktisiin nyansseihin. Lisäämme intensiteettiä seuraavalla jaksolla ja tähtäämme kuntohuippuun tammikuulle, kun EM-kisat alkavat, Matic kertoo tiedotteessa.

– Maajoukkueleireillä aika ja tila ovat rajallisia, joten emme pysty tekemään aivan kaikkia haluamiamme harjoitteita. Nämä erilliset maalivahtileirit täydentävät maajoukkueleirejä mukavasti, ja saamme tehtyä “hienosäätöä”. Olen jatkuvassa keskusteluyhteydessä valmentajiin (Mico Martic ja Ville Sihvonen) ja fysioterapeutteihimme.

– Suomen futsalmaajoukkue haluaa koko ajan kehittyä. Maalivahtien rooli on erityisen sensitiivinen, joten haluamme keskittyä laadukkaaseen maalivahtiosaamiseen. Parin vuoden ajan valintamme on osunut nelikkoon Savolainen, Koivumäki, Kangas ja Laitinen, mutta seuraamme tarkkaan muitakin suomalaisia maalivahteja. Joukkueen etu ja iskukyky ratkaisevat, maalivahdit valitaan aina joukkueen etu mielessä, Matic puntaroi

– Maalivahtimme ovat viime kausina kehittyneet entisestään ja kasvaneet rooliinsa seura- ja maajoukkueessa. Mico Martic ja minä näimme esimerkiksi Juha-Matti Savolaisen ensimmäisen kerran lainalla [liigassa pelanneesta Tervareista] Raahessa Suomen kolmannella sarjatasolla. Viime kaudella hän pelasi Italian pääsarjassa Serie A:ssa, joka on maailman kovimpia futsal-liigoja. Espoolainen Antti Koivumäki (GFT) on pitkään ollut yksi Suomen parhaita futsalmaalivahteja ja pelannut myös Romanian liigassa. 22-vuotias Kasper Kangas (Akaa Futsal) on “nuori leijona”, jolla on maalivahdiksi poikkeuksellisia ominaisuuksia. Kokenut Niila-Ville Laitinen on suomalaisen futsalin suuria legendoja ja hänen vaikutuksensa maajoukkueen yhteishenkeen on fantastinen.

– Neljä tämänhetkistä maalivahtiamme ovat erilaisia ominaisuuksiltaan, mutta heitä yhdistää valtava tiedonnälkä. Tällaisella asenteella ja keskittymisellä he ovat ja tulevat olemaan osa maajoukkueemme selkärankaa, Matic päättää.

KaDyssa ennätykselliset 13 perättäistä kautta pelannut, kolme viimeisintä Suomen mestaruutta Dynamon väreissä voittanut Niila-Ville Laitinen:

– Hauska kokoontua muiden veskojen kanssa. Meidän nelikolla on kilpailuasetelmasta huolimatta hyvä yhteishenki ja hyvä tekemisen laatu. Tällä kertaa leirille lähtö oli itselleni tavallista leppoisampaa, kun ollaan Jyväskylässä ja voin yöpyä kotona.

– Kovasti tehdään töitä kohti EM-kisoja, kaikki neljä veskaria ovat suurella innolla mukana. Treenaaminen on vielä alkutekijöissään kesätauon jälkeen; tosin meille maalivahdeille tämä on jo toinen leiri. Kahden napakan maalivahtileirityksen jälkeen ollaan astetta valmiimpia, kun sunnuntaina alkaa Eerikkilässä koko maajoukkueen leiri.

– Muilla miesten liigajoukkueilla yhteistreenitkin ovat alkaneet tässä heinä–elokuun vaihteessa, me KaDyssa aloitettiin tuttuun tapaan jo heinäkuun alussa, ovathan Mestarien Liigan ensimmäiset ottelut jo elokuussa, Laitinen sanoo.

Lähde: Tiedote.

LUE MYÖS: Ella Mikkola sai yllätysvieraita myöhään illalla – yksi esine jäi muistoksi (UrheiluAreena.fi)