Kazakstanin Aleksei Poltoranin voitti lauantaina Tour de Skin 15 kilometrin perinteisen tavan yhteislähtökilpailun Italian Val di Fiemmessä. Neljänneksi sijoittunut Sveitsin Dario Cologna vankisti puolestaan entisestään asemiaan Tourin kokonaiskilpailussa.
Poltoranin joutui tekemään voiton eteen täyden päivätyön. Tiukassa kiritaistelussa hän selviytyi lopulta voittajaksi. Toiseksi sijoittui Venäjän Andrei Larkov ja kolmanneksi Kanadan Alex Harvey.
Suomalaisista Kusti Kittilä oli parhaana 37:s ja Ari Luusua oli 39:s ja Antti Ojansivu 50:s.
Venäjän Sergei Ustjugov joutui pettymään lauantaina. Hän oli lopulta vasta 14:s ja putosi kokonaistilanteessa kolmanneksi. Poltoranin nousi puolestaan kokonaiskilpailussa toiseksi, mutta on jäänyt Colognalle jo minuutin ja 14 sekuntia. Se on paljon, sillä Tourilla on jäljellä enää vain päätösetappi huomenna sunnuntaina.
Cologna on voittanut Tour de Skin kolme kertaa aiemmin urallaan.
Teksti:Ville Hirvonen (@hirvonenville)






























