Mestaruutta puolustava Cleveland Cavaliers palasi voittokantaan yhden tappion jälkeen koripalloliiga NBA:ssa torstaina. Kotiparketillaan pelannut Cleveland kukisti Boston Celticsin 124-118. Cavaliers on hävinnyt vain kahdesti viimeisessä 13 ottelussaan.
Voitosta huolimatta Clevelandin supertähti LeBron James ei ollut tyytyväinen itseensä.
– Olin surkea tänään, olin aika huono jokaisella osa-alueella. En voi tehdä tuota, jos haluan auttaa joukkueen sinne, mihin haluamme päästä. Todistukseen annan itselleni ehdot tämän illan suorituksesta, James ruoski itseään Cavaliersin verkkosivuilla.
Tilastojen valossa Jamesin esityksessä ei ollut hirveästi moitittavaa. Hän kirjautti tililleen 23 pistettä, 11 syöttöä, kahdeksan levypalloa ja kolme blokkia.
– Menetin pallon kahdeksan kertaa. Muutamat niista olivat puhtaasti tyhmiä, James jatkoi.
Cleveland johti viimeiselle neljännekselle lähdettäessä 18 pisteen turvin. Boston tuli loppua kohden neljä kertaa yhden pisteen päähän ennen kuin Cavaliers sai sinetöityä voittonsa vapaaheittoviivalta.
Kyrie Irving heitti Clevelandille 32 pistettä ja jakoi 12 koriin johtanutta syöttöä. Kevin Love saalisti 30 pistettä ja 15 levypalloa.
Isaiah Thomas oli 31 pisteellään Bostonin ahnein. Avery Bradley pussitti 23 pistettä.
Cleveland (24 voittoa -7 tappiota) porskuttaa Itäisen konferenssin kärkipaikalla. Boston (19-14) on idän kolmannella sijalla.
NBA, torstain tulokset (29.12.2016):
Charlotte – Miami91-82
Memphis – Oklahoma City114-80
Cleveland – Boston124-118
Utah – Philadelphia100-83
Phoenix – Toronto99-91
LA Lakers – Dallas89-101

































