Ratamoottoripyöräilyn Imatran ajot on vaarassa jäädä ajamatta koronaviruspandemian takia.
Imatran katuradalla on tarkoitus kilpailla 3.-5. heinäkuuta, eli viikkoa aiemmin, kun Suomessa on määrä ajaa MotoGP-sarjan MM-pisteistä KymiRingin radalla.
IRRC-sarjaan kuuluvan Imatran ajojen kohtalo ratkeaa reilun kuukauden kuluttua. Kisan järjestelyt ovat tällä hetkellä jäissä.
– Nyt ei ole järkeä käyttää resursseja valmisteluihin eikä myöskään aloittaa kisojen markkinointia. Tilanne katsotaan huhtikuun jälkeen, Imatran moottorikerhon puheenjohtaja Sami Backman kertoo Uutisvuoksi-lehdessä.
Imatralla ollaan haastavasta tilanteesta huolimatta samalla myös toiveikkaita sen osalta, että kisat päästään ajamaan heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Backmanin mukaan Imatran ajojen järjestäminen onnistuu, jos toukokuussa selviää, että kisa voidaan ajaa.
– Silloin käynnistetään markkinointi ja toisena konkreettisena isona ponnistuksena aletaan rakentaa aitoja.
Imatran moottorikerholla on vuodet 2020-2022 kattava sopimus kansainvälisen katuratasarjan kilpailuorganisaatio IRRC:n kanssa. Sarjassa ajetaan viisi osakilpailua.
MM-sarjassa aikoinaan mukana ollut Imatran ajot teki 2016 elokuussa paluun 30 vuoden tauon jälkeen Vuoksen katuradalle. Paluukisaa seurasi viikonvaihteen aikana 42 000 katsojaa.
Kuva: Milan Kubin

































