Yleisön pyynnöstä: Volkswagen palaa takaisin MM-ralleihin, mutta ei suinkaan WRC-autolla, vaan kategoriaa alemmaksi, mukaan R5 –autojen kapinoihin.

Saksalaisvalmistaja jätti rallipolut kauden 2016 päätteeksi. Dieselgate oli liikaa, eikä yhtiö halunnut tai voinut jatkaa enää entiseen malliin lajin parissa. Nyt merkki tekee kuitenkin uutta tulemista, mistä tallipäällikkö Sven Smeets on erityisen riemuissaan.

– Testiä ajetaan nyt vielä elokuun puoliväliin asti. Sitten kehitystyö käytännössä loppuu, vaikka ajamme vielä pari Katalonian ralliin valmistavaa testiä sen jälkeenkin. Kansainvälinen autoliitto FIA tulee käymään juuri ennen 1.10. tapahtuvaa luokitusta, ja sen jälkeen olemme valmiita kisaan, myhäilee Smeets.

Suurimmaksi osaksi kaikki on valmista. Hannoverin rallipajalla on tehty ympäripyöreitä päiviä, jotta tiimin uusi ylpeyden aihe olisi asiakkailla niin pian kuin mahdollista. Virallisena tehdastiiminä Volkswagen ei siis ole enää jatkossa mukana, vaan autojen valmistamisen ohella tarjoaa huoltopalveluja varakkaille yksityiskuljettajille ja -tiimeille.

– Pikkujuttuja enää. Kuljettajat alkavat olla tyytyväisiä autoon, kaikki näyttää hyvältä. Ajoimme vielä Kreikassa neljän päivän testin kuumuudessa, ja nyt voimme jo melko lailla aloittaa auton rakentamiseen viimeiseen speciin.

Hinta edellä

Se, mikä joskus oli Volkswagenille sivuseikka, on nykyään sääntöjenkin sanelemana kaiken lähtökohta. Budjettia merkillä varmasti vieläkin riittäisi, mutta FIA:n määrittelemä kustannuskatto R5-luokan autoille on ehdoton.

– Haastavaa tämä on, koska nyt täytyy myös miettiä sitä, mitä auton tekeminen maksaa. FIA:lta tulee siihen paljon rajoituksia, ja toisaalta, emme halua hävitä rahaa myymällä osia liian halvalla. Meidän pitää myös osoittaa FIA:lle annetuissa raameissa pysyminen. Ja laadun on tietysti pysyttävä samana siitä huolimatta, huomauttaa Smeets.

Pääosin Volkswagen pärjää samojen kumppanien kanssa kuin ensimmäisellä ralliurallaan. Kaikki eivät kuitenkaan pysy nykyvauhdissa mukana, sillä vuotuinen osien tarve on nykyisin moninkertainen.

– Ehkä vaihdamme joitain osatoimittajia, mutta mukana on myös monia vanhoja, jotka olivat jo WRC-aikakaudella kanssamme. Nyt olemme kuitenkin joutuneet syvemmälle kuin aiemmin tavarantoimittajien valinnassa, koska kaikki aiemmat eivät pysty sitoutumaan sellaisiin määriin, joita tarvitsemme. Useimmat heistä on kuitenkin jo valittu. Niin meidän kuin heidänkin on ollut totuteltava tekemään halvemmalla. Se oli oppia molemmille osapuolille.

Debyyttinsä uusi Polo R5 tekee Katalonian MM-rallissa 25.-28.10. Tämän jälkeen Volkswagen Motorsport alkaa vähitellen toimittaa autoja asiakkaille, jotka olivat ensimmäisinä tilausjonossa.

– Odotamme jo innolla ensimmäistä kisaa. Heti Katalonian jälkeen lähtee pari autoa Condroz-ralliin. Belgiassa on toimiva diileritiimi, ja samanlaisia aikeita ja kansallista kiinnostusta on ollut Tshekeissä, Paraguayssa, Espanjassa ja Ranskassa. Ruotsissakin paikallinen Volkswagen antaa tukeaan auton ostaville. Nyt kaikki alkaa olla aktiivista, vaikka otti se aikansa.

Autoa on testattu vähintään yhtä ahkerasti kuin tiimi teki Polo WRC:nsa kanssa. Kesällä tiimi vieraili Suomessa, jolloin hetken huumaa auton ratissa sai kokea myös moninkertaisen rallin Suomen mestarin Sebastian Lindholmin poika Emil.

– ”Basti” auttoi autojen saamisessa Suomeen, ja yhdessä testissä Pontus joutui lähtemään vähän aiemmin kotiin, niin Emil sai ajaa pari tuntia päivän lopussa. Päävastuun testeistä ovat kantaneet Pontus ja Dieter. Sen lisäksi autoa ovat testanneet Eric Camilli ja Raimund Baumschlager.

Asiakkaita ympäri maailman

Kaikesta voi päätellä Volkswagenin olevan tosimielellä mukana uudessa tulemisessaan. Auton kehitystyö syö viivan alle jäävää rahamäärää, mutta tiimi ajattelee asioita pitkällä tähtäimellä. Bisnestä R5-autojen parissa riittää varmasti vuosiksi eteenpäin.

– Näitä testejä, kuten viimeisin Kreikassa, pitää tehdä, koska vaikka maassa ei nyt MM-rallia ajetakaan, kansallisessa sarjassa on kuusi Akropolis-rallia vastaavaa kisaa. Auton pitää sopia niihinkin olosuhteisiin. Aivan emme vielä tiedä, minne kaikkialle automme päätyvät. Afrikassakin on neljän auton kiinnostus, vaikka siellä emme ole testiä ajaneetkaan.

Maine myy, ja näin on ollut myös Volkswagenin kohdalla. Neljä merkkimestaruutta ja kuljettajien titteliä vakuuttivat asiakkaat heti siinä määrin, että tilausjono uudesta Polo R5:stä alkoi muodostua välittömästi kun merkki ilmoitti tulostaan markkinoille.

– Ennakkomyydyistä autoista toimitetaan tänä vuonna 15, ja sen jälkeen 35 ensi vuoden aikana. Jonoa on parin vuoden verran. Emme halunneet heti lähteä siihen, että rakennamme sata autoa valmiiksi, vaan ensin katsomme, miten asiat menevät, ja vuonna 2020 sitten teemme varmasti jo enemmän kuin 35 autoa vuodessa.

Volkswagenia odotellessa asiakkaat ovat voineet tyydyttää vauhdin nälkäänsä konsernin toisella tuotteella, Skodan Fabia R5 –mallilla. Yhteistyö merkkien välillä on saumatonta, sillä molemmat ovat osa Volkswagen Groupia. Kaiken kaikkiaan R5-autojen suosio maailmalla on niin suuri, ettei kyse ole ohi menevästä ilmiöstä.

– Skodallakin on paljon asiakkaita ja uusi Fordikin on tulossa. Ihmiset yleensä vaihtavat uuteen vaihtoehtoon. En tiedä, taistelemmeko me keskenämme asiakkaista. Enemmän näen sen tilanteena me vastaan muu maailma. Skoda auttaa meitä kehityksessä. Aloitimme heidän perusautollaan. Moottori on perustaltaan sama, mutta muutoin olemme hakeneet uusia ratkaisuja. Ja kun uusi Fabia tulee, he saavat käyttää meidän ideoitamme, jos pitävät niistä, summaa Smeets.

Teksti: Miika Wuorela

LUE MYÖS: SE-nainen tylysti pihalle – Petra Mannerilta karu paljastus Ylellä (UrheiluAreena.fi)