Fordin Teemu Sunisella oli vaikea viikonloppu Jyväskylän MM-rallissa. Suninen oli lopulta kuudes.
Suninen olisi varmasti ollut viides, mutta hän joutui päästämään tallimääräyksellä Sebastien Ogierin edelleen. Ennen viimeistä pätkää Suninen palautti aikakortin kaksi minuuttia myöhässä ja sai 20 sekunnin aikasakon.
– Ei ollut ihan paras viikonloppu. Ei pystytty viime vuoden tulosta parantamaan, eikä kärkeen vauhti riittänyt. Parasta antia oli se, että olin perjantaina ja lauantaina tiimin paras kuski, Suninen sanoi.
Tallimääräyksestä Suninen puhui suoraan.
– Kai se jonkinlainen meriitti on sekin, että joutuu laskemaan viisinkertaisen mestari ohi ennen maalia. Ajollisesti tämä oli ihan hyvä kisa, Suninen mietti.
Suninen jatkaa näillä näkymin koko loppukauden WRC-auton ratissa.
– Sen verran hyviä tuloksia on tullut tallikavereita vastaan, että saadaan jatkaa, Suninen vahvisti.
Ville Hirvonen, Jyväskylä
































