Rallin SM-sarjan talvikausi päättyi Seinäjoella Teemu Asunmaanyllätysvoittoon.
Peugeotin Juha Salo ja Marko Salminen taistelivat SM Pohjanmaa-rallissa SM1-luokassa kolmanneksi ja yleiskilpailussa sijalle kuusi.
Tulos tiesi sitä, että Salo ja Salminen jatkavat SM1-luokan SM-johdossa ja jopa kasvattivat pistejohtoaan.
Salo tunnusti rallin jälkeen epäonnistuneensa ennakkotesteissä.
– Ennakkotesteissä emme onnistuneet säätämään autoa odotetunlaiseksi.
Muutimme Mikkelistä jousituksen säätöjä, eikä ne toimenpiteettoimineet ainakaan täällä. Vaikean tuntuista ajo oli koko päivän.
– En tiedä sitten yritimmekö jo liikaa vai olivatko keliolot vain niinhankalat? Neljännellä EK:lla ajoin ulos sisäpenkkaan ja viidennellä EK:lla yksi risteys meni pitkäksi. Molemmissa tapauksissa menetin reilut kymmenen sekuntia, Salo summasi päiväänsä.
Tiestö Etelä-Pohjanmaalla oli lauhan sään takia kovalla koetuksella, sillä muun muassa rallin viimeinen lähes 30 km mittainen erikoiskoe jouduttiin sääolosuhteiden takia peruuttamaan.
– Hieman harmittaa tuo peruutus. Ehdimme säätää huollossa auton takaisin niihin säätöihin, joilla voitimme Mikkelissä. Olisi ollut kiva nähdä, mikä olisi ollut lopputulos. Nyt se jäi näkemättä.
– Totta kai aina olisi kiva voittaa, mutta hyvä näinkin. Oppia tuli taas paljon ja tärkeintä oli ajaa täältä hyvät SM-pisteet ja kasvattaa sitä kautta SM-pistejohtoa.
Rallin SM-sarja jatkuu kevättauon jälkeen kesäkuussa Joensuussa ajettavalla SM Itärallilla. Tätä ennen Salo aikoo ajaa yhden testirallin.
– Ajan toukokuun 16. päivä testimielessä nuotitettavan Kaloppirallin. Katsotaan sitten siellä, mitä testataan. Yksi vaihtoehto on kokeilla Peugeotiin pidempää perävälitystä, jonka uskon sopivan nopeille suomalaisille sorateille nykyistä paremmin, Salo toteaa.































