Sportivo TV

Toyota valmistautuu kiihdyttämään uuden, kaudelle 2027 rakennetun WRC-autonsa testiohjelmaa. Tallin tekninen johtaja Tom Fowler kertoo, että Toyotan nykyiset MM-rallikuljettajat saavat lähikuukausina aikaisempaa suuremman roolin auton kehitystyössä.

Toyota on tähän asti pystynyt keskittymään vahvasti kauden 2026 mestaruustaisteluun. Siihen on ollut hyvä syy, sillä tallin kaikki viisi kuljettajaa ovat MM-sarjan viidellä ensimmäisellä sijalla.

Samalla taustalla on kuitenkin edennyt merkittävä projekti. MM-rallissa otetaan kaudella 2027 käyttöön kokonaan uudet tekniset säännöt, ja Toyota on jo testannut niiden mukaista autoaan yli 5 000 kilometrin verran.

Ott Tänak on Fowler’n mukaan ajanut uudella autolla tähän mennessä enemmän kuin Toyotan muut Rally1-kuljettajat.

– Rally1-kuljettajamme ovat ajaneet autolla viime aikoina, mutta uskon, että Ott on ajanut tähän mennessä hieman enemmän kuin muut, koska hänellä on ollut enemmän aikaa käytettävissään, Fowler kertoi Sportti.comille.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa.

Fowler kertoo, että Toyotan nykyisten kuljettajien huomio on tähän asti ollut ymmärrettävästi ennen kaikkea kuluvan kauden maailmanmestaruustaistelussa.

Kun vuoden 2027 Monte Carlon MM-ralliin on enää hieman yli viisi kuukautta, myös seuraavan kauden merkitys kasvaa nopeasti.

Fowlerin mukaan myös Toyotan muut kuljettajat alkavat testaamaan uutta autoa nyt enemmän, kun uuden kauden alku lähestyy.

– Olen varma siitä, että myös muut kuljettajamme haluavat päästä uuteen autoon yhä enemmän. Ja kuten tiedämme, he haluavat tietysti ajaa yhtä paljon kuin Ott, sillä he eivät halua hävitä hänelle, Fowler sanoi vihjailevasti.

Ott Tänak vetäytyi rallin MM-sarjasta kauden 2025 jälkeen. Virolainen halusi viettää enemmän aikaa perheensä kanssa. Sittemmin Tänak on kuitenkin nähty tiuhaan Toyotan uuden WRC2027 -auton ratissa. Fowler ei vielä Suomen MM-rallin yhteydessä vahvistanut, että Tänak palasi MM-sarjaan ensi kaudella Toyotan ratissa, mutta tuoreimmat lausunnot viittaavat siihen kuitenkin hyvin vahvasti.

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)