Ranskan Sebastian Ogier joutui Jyväskylän MM-rallin avanneella Harjun erikoiskokeella sateen uhriksi.
Tästä huolimatta ranskalainen tykitti ensimmäisen EK:n pohja-ajan. Toiseksi tullut Kris Meeke jäi ranskalaisesta 0,6 sekunnin päähän ja tallikaveri Jari-Matti Latvala 1,6 sekunnin päähän ollen viides.
– Siinä tuli vähän sadetta ja monet muut pääsivät ajamaan kuivemmissa olosuhteissa. Olen kuitenkin iloinen, että pääsin läpi ilman virhettä, Ogier sanoi Harjun EK:n jälkeen.
Sade kiusasi ranskalaista jo aamulla ajetulla testierikoiskokeella, jossa ranskalainen oli hyvin lähellä lipsahtaa tieltä ulos.
– Ei se ollut ongelma, mutta ei se ollut mikään pieni juttu, vaan iso. Onneksi sain pidettyä auton tiellä, mutta todella lähellä se oli, Ogier kertasi aamun tapahtumia.
Jyväskylässä keli on vaihdellut kovasti. Sateen jälkeen on paistanut aurinko ja sitten taas satanut. Olosuhteet eivät miellytä kovaa aurausurakkaa tekevää Ogieria.
– Olosuhteet muuttuvat koko ajan. Aamulla tienpinta oli todella kova, joten renkaat eivät oikein purreet siihen kiinni. Tänä aamuna ei ollut hyvä olla ensimmäinen auto, mutta toivottavasti huomenna on vähän parempi, ranskalainen toivoi.
Huomenna perjantaina Suomen MM-rallissa ajetaan yhdeksän erikoiskoetta.
Ville Hirvonen, Jyväskylä































