Malcolm Wilsonin perustama M-Sport julkisti keskiviikkona, että rallin vuoden 2019 maailmanmestari Ott Tänak, 35, palaa talliin ja Fordin puikkoihin viiden kauden tauon jälkeen. Samalla julistettiin ensi vuoden tinkimätön tavoite: se on maailmanmestaruus.

Viime kaudella Toyotan Kalle Rovanperän takana MM-pisteissä toiseksi päätynyt Tänak päätti lähteä Hyundailta yhden vuoden etuajassa. Sopimus M-Sportin kanssa kattaa kauden 2023.

– Se täyttää minut valtavalla onnella ja ilolla nähdä Ott takaisin kanssamme. Olen seurannut Ottin uraa tiiviisti hänen junioriajoistaan lähtien ja olen erittäin ylpeä saadessani olla osa hänen saavutuksiaan viimeisen vuosikymmenen aikana, Wilson kommentoi tiedotteessa.

– Hän on käynyt Dovenby Hallissa katsomassa tilojamme ja testaamassa Puma-autoa Greystoke Forestissa. Ottin alustavan palautteen perusteella voin sanoa olevamme varmoja siitä, että voimme taistella vuoden 2023 maailmanmestaruudesta, Wilson jatkaa painokkaasti.

Tänak säestää, kuinkas muuten, Wilsonia tavoitteen osalta.

– Olen käynyt monia keskusteluja Malcolmin kanssa ja jaamme ehdottomasti saman tavoitteen tulevalle kaudelle. Se tulee olemaan meille suuri haaste, mutta tunnen Dovenby Hallin ihmiset ja tiedän, mihin he pystyvät. He antavat intohimollaan kaikkensa ja voimme voittaa mestaruuden.

M-Sportin tallipäällikkö Richard Millener on ollut luonnollisesti tiiviisti mukana neuvotteluissa.

– Ottin näkemin takaisin M-Sportin haalareissa on merkittävä hetki kaikille Dovenby Hallissa. Tavoite vuodelle 2023 on selvä meille ja Ottille: voittaa kuljettajien mestaruus.

M-Sport ei ole julkistanut vielä Tänakin tallikavereiden nimiä, mutta sen odotetaan tapahtuvan pikapuoliin. 13 osakilpailua sisältävä MM-kausi 2023 käynnistyy perinteisesti Monte Carlossa. Monte ajetaan 19.-21. tammikuuta.

Kuva: M-Sport

Lue myös:Ott Tänak löysi uuden WRC-tallin itselleen

https://twitter.com/MSportLtd/status/1600444996049637376

LUE MYÖS: Haastattelu: Waltteri Merelä sai Leijonissa kunniatehtävän – ”Oli hienoa toimia kapteenina” (Siniviiva.fi)