Toyotan ”ei-suomalaiskuskeilla” oli kaksijakoinen alku rallin MM-sarjan kauden ensimmäisessä osakilpailussa Monte Carlossa torstaina. Ott Tänak johtaa rallia avauspäivän kahden erikoiskokeen jälkeen. Toyota-debyytissään kaasuttellut Kris Meeke kohtasi vaikeuksia.

Tänak oli nopein ensimmäisellä erikoiskokeella. Toiselle pätkälle virolainen kirjautti kolmanneksi nopeimman ajan.

– Kuten odotimme, niin alku oli rankka. Ensimmäisellä erikoiskokeella oli todella vaikeita ja vaihtelevia olosuhteita, mutta minulla oli todella hyvä tunne autoon. Toinen pätkä oli suurimmaksi osaksi kuivaa asvalttia, mikä oli haastavaa rengassekoituksen takia, mutta meillä oli hyvä ajo. Kokonaisuutena meidän rengasvalintamme osuivat mielestäni oikeaan, Tänak kertoi Toyotan tiedotteessa.

Meeke on kokonaistilanteessa seitsemäntenä. Hän kaasutteli avauspätkälle toiseksi parhaan ajan. Toisella erikoiskokeella britti koki ongelmia ja jäi yli minuutin taipaleen pohja-ajasta.

– Jostain syystä tuli rengasrikko. En usko, että osuimme mihinkään. Mutta emme saa antaa sen masentaa näin aikaisessa vaiheessa Monte Carlossa. Nautin tästä ja luotan autoon, joten katsotaan, mitä loppuviikonloppu tuo, Meeke sanoi.

Perjantain ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta.

– Huomenna on pitkä päivä. Odotamme lisää Monten tavanomaisia haasteita, Tänak totesi.

Toyotan kolmas kuljettaja, suomalainen Jari-Matti Latvala on avauspäivän jälkeen viidentenä.

https://twitter.com/TGR_WRC/status/1088566654664167427

LUE MYÖS: Antero Mertaranta lyttäsi Suomen seiväsnaisen tylysti: ”Siis naurettava” (UrheiluAreena.fi)