
Neljä F1-mestaruutta putkeen takonut Red Bullin Max Verstappen on pyyhkinyt lattiaa kaikilla tallikavereillaan. Verstappenin uusi tallikaveri Liam Lawson onkin saanut tätä taustaa vasten epätavallisen neuvon moottoriurheilulegendalta.
Le Mansin 24 tunnin kisan yhdeksänkertainen voittajan Tom Kristensen neuvoo Lawsonia valmistautumaan henkisesti jo hyvissä ajoin siihen, että Verstappen on yksinkertaisesti nopeampi.
– Lawsonin täytyy valmistautua, ei taisteluun, vaan olemaan hitaampi kuin Max, Kristensen totesi RacingNews365-podcastissa.
Red Bullilla kaikki on pedattu jo vuosikaudet Verstappenin menestyksen eteen. Tahti ja tyylit eivät muutu, vaikka kuljettajat mestarin rinnalla vaihtuvatkin.
– Uskon, että Red Bull on tavallaan valmistanut Lawsonin tähän. Se on pelin henki, Kristensen sanoo.
Verstappenin sopimus ulottuu vuoteen 2028. Maaliskuussa alkava kausi on äärimmäisen tärkeä Red Bullin ja Verstappenin tulevaisuuden kannalta.
Verstappen on valmis lähtemään Red Bullilta, mikäli talli ei pysty tarjoamaan hänelle enää kilpailukykyistä autoa, mistä saatiin viitteistä viime kauden toisella puoliskolle. Mercedes ja varsinkin Aston Martin ovat valmiita pestaamaan Verstappenin tähtitieteellisellä tarjouksella.