Enduron hallitseva maailmanmestari Eero Remes ja supermoton vuoden 2013 maailmanmestari Mauno Hermunen tähdittävät offroad-moottoripyörien cross countryn Suomen mestaruussarjan avausta Parolannummella ensi viikon lauantaina. Kilpailun kaikkiin luokkiin on ilmoittautunut yhteensä lähes 650 kuljettajaa.
Jo seitsemättä kertaa järjestettävä Panssari CC -kilpailu käynnistää cross countryn kesäkauden Hämeenlinnan kupeessa Hattulan Parolannummella lauantaina 23. huhtikuuta. 24MX SM Cross Country -sarjan ensimmäiseen osakilpailuun on ilmoittautunut 645 ajajaa, joista 48 lähtee kamppailemaan Suomen mestaruussarjan menestyksestä ja kauden päätteeksi jaettavista 4000 euron palkintorahoista.
SM-luokan starttiviivalle kaksituntiseen kilpailuun asettuvat myös enduron maailmanmestari Eero Remes ja supermoton maailmanmestari Mauno Hermunen. Viime viikonloppuna uuden MM-endurokauden kahdella osakilpailuvoitolla Marokossa avanneelle Remekselle cross country on tuttu laji ja Tuusulan Moottorikerhon mies on Suomen mestari vuodelta 2014.
Supermoton MM-sarjan taakseen jättäneelle Helsingin Moottorikerhon (HMK) Hermuselle edessä on ensimmäinen kilpailu cross countryssa. Hermusen päätähtäin on motocrossin SM-sarjassa, mutta cross country toimii erinomaisena harjoituksena.
Mukana ovat myös enduron MM-sarjan junioriluokassa kilpailevat HMK:n Henric Stigell ja Asikkalan Moottorikerhon Joni Kaivolainen.
Viime vuonna Suomen mestaruuden jakaneet Jämsän Seudun Moottorikerhon Eemil Pohjola ja HMK:n Toni Eriksson puolustavat titteleitään. Lisäksi Kaivolaisen kanssa SM-pronssin jakanut JSMK:n Matias Savo on mukana.
Tulosta lähtee tekemään myös enduron arvostetun Päijänteen Ympäriajon maaliskuussa voittanut, enduron moninkertainen Suomen mestari, Vantaan Moottorikerhon Antti Hellsten.
































