Sportivo TV

Lewis Hamilton saavutti sunnuntaina Barcelonassa yhden uransa merkittävimmistä merkkipaaluista. Brittikuljettaja ajoi voittoon Espanjan F1-osakilpailussa ja juhli samalla ensimmäistä GP-voittoaan Ferrarin ratissa.

Hamiltonin ensimmäinen kausi italialaistallissa oli vaikea. Tulokset jäivät odotuksista, eikä seitsemänkertainen maailmanmestari onnistunut nousemaan taistelemaan voitoista toivotulla tavalla.

Tällä kaudella Ferrarin ja Hamiltonin yhteistyö on kuitenkin ottanut selviä askelia eteenpäin. Barcelonassa kehitystyö sai arvoisensa palkinnon, kun brittitähti nousi korkeimmalle korokkeelle ensimmäistä kertaa punaisessa ajohaalarissa.

Hamilton oli kilpailun jälkeen silminnähden liikuttunut.

– Ensiksi minun täytyy sanoa valtavan suuri kiitos kaikille täällä sekä kaikille Ferrarilla. Kiitos myös Fredille siitä, että hän uskoi minuun ja toi minut tähän talliin, Hamilton sanoi F1-sarjan tv-haastattelussa viitaten tallipäällikkö Frédéric Vasseuriin.

Hamilton myönsi, että voitto tuntui vielä jokin aika sitten kaukaiselta ajatukselta.

– Tämä tuntui välillä mahdottomalta. Talli kuitenkin jatkoi tukemistani, ja olemme tehneet valtavasti parannuksia.

Erityiskiitokset saivat myös fanit.

– Minulla on paras kannattajajoukko, jonka urheilija voi toivoa saavansa. Jokainen voitto on omalla tavallaan erityinen, mutta tämä on jotain aivan muuta.

Hamilton muisteli seuranneensa Ferrarin menestystä jo nuorena kuljettajana.

– Katselin Ferrarin menestystä jo silloin, kun olin nuori. Kaikki ovat tehneet valtavasti töitä tämän eteen, ja jokainen ansaitsee tämän hetken.

Lopuksi Hamilton lähetti viestin Ferrarin kannattajille ympäri maailman.

– Toivottavasti tämä on ensimmäinen monista. Forza Ferrari.