Nooralotta Neziri tähtää takaisin kilparadoille tänä kesänä. Pika-aiturilla on takana pitkä kuntoutus.

Nezirin, 33, polven eturistiside hajosi juuri ennen Tokion MM-kisoja viime vuoden syyskuussa. Kuntoutusjaksoa on takana kahdeksan- ja puolen kuukauden verran.

Neziri kertoi Satakunnan Kansan haastattelussa kuntoutuksen edenneen hyvin. Loppukauden tavoitteena ovat heinäkuun ja elokuun vaihteessa kilpailtavat Kalevan kisat Lappeenrannassa.

Neziri toivoo saavansa sitä ennen muutaman startin alle kesän kilpailuissa. Pika-aitojen pariin hän aikoo palata vasta ensi kaudella.

– Koemme, että treenimielessä voisi olla hyvä juosta nopeustreenit kisana. Kalevan kisojen jälkeen alan keskittymään ensi vuoden aitakauteen, Neziri avasi SK:lle.

Nezirin 100 metrin aitojen henkilökohtainen ennätys on viime kauden tulos 12,73.