Pieksämäkeläinen Tuomas Levänen, 19, ajaa kilpailukaudella 2015 rallin Suomen mestaruudesta Citroen C2 R2-kilpurilla.

Ralliharrastuksensa 16-vuotiaana aloittanut nuorukainen on ehtinyt kolme kilpailukautta hioa ajotaitojaan 16 rallisprintissä sekä 11 rallissa. Hyvien tulosten saattelemana hän nousee ajamaan SM-mitalista.

Perinteikkäästä, ja tänä vuonna juhlallisesta, 50. kerran järjestettävästä Arctic Lapland Rallista kuuden SM-osakilpailun urakkansa kartanlukija Ari Koposen kanssa aloittava Levänen piiskaa 1.6 litraista ja 185 hevosvoimaista kilpuria Rallin SM3-luokassa.

Ralliuransa ensimmäisessä Tunturirallissa hän pääsee näyttämään taitojaan kilpailun 10 erikoiskokeella ja noin 290 erikoiskoekilometrillä.Rallin nuotitusjaksolta tavoitettu Levänen toivoo teknisesti murheetontakilpailua, jossa vauhdin lisäksi koetellaan kilpailijoiden malttia röykkyisillä ja todella liukkailla Napapiirin erikoiskokeilla.

– Olen ajokortin saannin jälkeen ajanut 11 normaalia suomalaistarallikilpailua ja nyt edessä on ensimmäinen todellinen haaste kun kahdenkilpailupäivän aikana ajetaan kolmen normaalin SM-rallin verranerikoiskoekilometrejä. Lisäksi minulle aikaisemmin täysin tuntemattomaterikoiskokeet ovat jo nyt todistaneet haasteellisuutensa.

– Liukasta ja monta kiperää mutkaa sekä röykkyistä tieosuutta on edessä, jotka eivät pelkästään aseta haastetta kuljettajalle vaan erityisesti kilpurin kestävyys tulee yhtälailla olemaan ratkaisevassa osassa, Levänen arvioi.

– Lisäksi juhlakilpailuun valmistautumista on haitannut testeissä sattunut ulosajo ja sitä seuranneet korjaustoimenpiteet joiden myötäharjoituskilometrit jäivät vähiin. Tästä syystä meillä tavoitteena ei voiolla muuta kuin ehkä kilpailusuoritus ja maalilipulle saapuminen sekä sitäkautta saada tilipussiin mahdollisimman paljon SM-pisteitä, Levänentoivoo.

Arctic Lapland ralli starttaa perjantaina klo 12. Maalilavalle ensimmäistä kilpailijaa odotellaan lauantaina klo 17.40. Tuomas Levänen ja kartanlukija Ari Koponen ajavat rallissa lähtönumerolla 42

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)