Jari-Matti Latvala odottaa torstaina kello 19 paikallista aikaa eli kello 1.00 perjantaiaamuna Suomen aikaa alkavaa Argentiinan MM-rallia innolla.

Kilpailun voittoa puolustava Latvala pitää tärkeänä, että pitkä tauko Meksikon ja Argentiinan rallien välillä käytettiin ahkeraan testaukseen.

Latvalan mukaan kolmen ajokerran jälkeen tuntuma autoon on saavutettu, ja hän toivoo kilpailun alkavan samalla rytmillä kuin viime vuonna.

– On fantastista olla jälleen täällä, odotan innolla erikoiskokeita, jotka ovat täällä kovia ja vaativia, mutta samalla hienoja. Suosikkierikoiskokeeni on ’El Condor’, joka ajetaan Power Stagena, samoin kuin 2014, Latvala sanoo.

Volkswagenia ajava Latvala kertoo pystyneensä rentoutumaan Meksikon MM-rallin jälkeen.

– Vietin kaksi viikkoa USA:ssa, jossa teimme tyttöystäväni kanssa ’roadtripin’ Kalifornian ja Nevadan halki.

– Minulla oli myös syytä juhlaan, täytin pyöreät 30-vuotta joten järjestettiin pienet bileet. Pienet, koska meillä oli kuntotesti Lapissa heti sen jälkeen. Varmistettiin että ollaan mahdollisimman hyvin valmistautuneita Argentiinan MM-ralliin, Latvala sanoo.

Kolmen osakilpailun jälkeen Latvala on MM-sarjassa kuudentena 19 pisteellä, kun Ranskan Sebastien Ogier johtaa 81 pinnalla.

Ruotsissa voittanut ja Meksikossa toiseksi WCR2-luokassa ajanut Jari Ketomaa kertoo, että hänen Fordissaa ilmenneet moottorihäiriöt on saatu korjattua, joten hänkin odottaa Argentiinan rallia luottavaisin mielin.

Lähde: Neste Oil Rallin tiedote

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)