
Kimi Antonelli on yksi tulevan F1-kauden seuratuimmista nimistä, kun vasta 18-vuotias lupaus hyppää Mercedeksen rattiin. Antonelli lähtee debyyttikauteensa nälkäisenä, mutta nöyränä.
Antonelli täytti vasta syksyllä 18 vuotta ja sai tammikuussa ajokortin, joka mahdollistaa hänen superlisenssinsä ja ajamisen kuninkuusluokassa. Nuori poika joutuu kovaan paikkaan, kun hän korvaa seitsenkertaisen maailmanmestari Lewis Hamiltonin.
Moni on epäillyt onko nuori italialainen vielä valmis F1-luokkaan, mutta hän uskoo pystyvänsä saavuttamaan menestystä.
– Menen sillä ajatusmaailmalla, että yritän voittaa, mutta totta kai on oltava samaan aikaan realistinen. Olen vasta tullut mukaan, olen loistavassa tallissa, olen Mercedeksellä ja olen todellä kiitollinen mahdollisuudestani, Antonelli kertoi Sky Sportsin haastattelussa.
– Totta kai minun on opittava ja yritän tehdä mahdollisimman vähän virheitä sekä oppia joka kilpailusta ja myös yrittää saada hyviä tuloksia – etenkin, jos vauhtia löytyy, Antonelli jatkoi.