Rallin MM-sarjaa neljän osakilpailun jälkeen johtava Toyotan Kalle Rovanperä avasi Sardinian osakilpailun perjantain urakan mallikkaasti. Rovanperä auraa ensimmäisenä autona tietä, mutta hän pystyi siltä ajamaan neljänneksi kovimman ajan Terranovan 14,2 kilometrin mittaiselle erikoiskokeelle.

Pohjat takoi Rovanperän tallikaveri Elfyn Evans, joka johtaa kahden ek:n jälkeen kokonaiskilpailua. Rovanperä jäi pohjista 7,6 sekuntia.

– Oli aika liukasta, kuten odotettiinkin. Vaikeat olosuhteet ajaa ensimmäisenä autona. Mitä muuta voi tehdä?, Rovanperä totesi pätkän maalissa.

– Tein alussa pieniä virheitä, mutta tein muuten sen, minkä pystyin, Rovanperä jatkoi.

Rovanperä nostatti melkoisen pölypilven järkyttävän helteisessä Sardiniassa. Pöly oli se asia, jota käytännössä kaikki kuljettajat manasivat Rovanperää lukuun ottamatta aamun avauksessa.

– Olisi mahdollista puskea kovempaa, mutta kun ei näe mitään. Otin sitten rauhallisemmin. On niin helppoa osua johonkin. Ajoin vain turvallisesti läpi, Rovanperän tallikaveri Esapekka Lappi kuittasi tilanteen.

Lappi oli silti erikoiskokeen viidenneksi kiireisin. Hän jäi Rovanperästä kaksi kymmenystä.

Evans johtaa kisaa 4,7 sekunnin erolla Hyundain Ott Tänakiin. M-Sport Ford-kuljettaja Pierre-Louis Loubet on kolmantena tasan viisi sekuntia kärjestä. Rovanperä on neljäs (+7,9) ja Lappi viides (+8,1).

Perjantaina ajetaan vielä seitsemän erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

Sardinian MM-rallin tilanne 2/21 ek:n jälkeen:
1. Elfyn Evans Toyota 11.50,2
2. Ott Tänak Hyundai + 4,7
3. P-L Loubet Ford +5,0
4. Kalle Rovanperä Toyota +7,9
5. Esapekka Lappi Toyota +8,1
6. Adrien Fourmaux Ford + 11,3
7. Craig Breen Ford + 13,1
8. Thierry Neuville Hyundai + 14,6
9. Takamoto Katsuta Toyota + 14,9
10. Gus Greensmith Ford + 19,0

Kuva: TGR

Lue myös:Jari-Matti Latvala vertaa Rovanperän menoa jo Ogierin dominointiin – ”Mutta hän tekee tätä 21-vuotiaana”

https://twitter.com/OfficialWRC/status/1532600066837561345

LUE MYÖS: Näkökulma: Antti Pennasen pokerissa jäi luu käteen – tapahtuuko silti uusi ihme? (LeijonaUutiset.fi)