Inkoolainen Niclas Grönholm lähtee tavoittelemaan semifinaalipaikkaa, kun rallicrossin MM-sarja rantautuu viikonloppuna Latviaan. Ruotsalaisessa OlsbergsMSE –tallissa ajava Grönholm on yltänyt semifinaaleihin aiemmin tällä kaudella Ruotsin osakilpailussa.
– Semifinaaleihin tähtään ilman muuta. Odotukset ovat tällä tasolla, eikä niitä ole mihinkään syytä muuttaa. Edessä on vähän kuin kotikisa, kun matka on aika lyhyt. Kuuleman mukaan paikalle on tulossa myös paljon suomalaisia. Se luo hyvää fiilistä, Grönholm sanoo.
Grönholmin kausi on ollut kokemuksen hankkimista uusista radoista ja myös Latviassa hänelle edessä on ennen kokematon rallicrossrata.
– Tietojeni mukaan rata on hyvä. Jotain olen kuullut ekan mutkan haasteista, mutta eiköhän sekin selviä, kun päästään ottamaan tuntumaa rataan. Toivottavasti homma lähtee pyörimään oikeaan suuntaan heti lauantain. Karsintaerissä pitää olla hyvin hereillä alusta saakka, Grönholm tietää.
Kisavirettä Grönholmille on virittelemässä myös Christoph Treier, joka treenasi aikoinaan myös isä-Marcuksen iskukykyä rallin MM-sarjassa.
– Cristophin kanssa ollaan tehty erilaisia harjoituksia, jolla pyritään saamaan keskittyminen huippuunsa oikealla hetkellä. Homma on tuntunut kyllä hyvältä, Grönholm kiittelee Treierin roolia.
Latvian osakilpailun karsintaerät ajetaan lauantaina ja sunnuntaina. Semifinaalit ja finaali ovat ohjelmassa sunnuntaina iltapäivällä.
Lähde: Niclas Grönholmin tiedote

































