Kansainvälisen autoliiton FIA:n puheenjohtaja Mohammed Ben Sulayem on saamassa sittenkin vastaehdokkaan joulukuun puheenjohtajavaaliin.

Racingnews365 kertoo lähteisiinsä vedoten, että FIA:n entinen kilpailuvalvoja Tim Mayer on asettumassa ehdolle FIA:n uudeksi puheenjohtajaksi.

Mayer ei ole asiaa vielä virallisesti vahvistanut, mutta Racingnews-sivuston mukaan asiasta aiotaan ilmoittaa virallisesti ihan lähiaikoina.

Mayer vapautettiin FIA:n kilpailuvalvojan tehtävistä marraskuussa 2023. Hän aikoo ilmoittaa virallisesti ehdokkuudestaan perjantaina 4. heinäkuuta Silverstonessa F1-kisaviikonlopun yhteydessä.

Mutta pelkkä ilmoitus ei kuitenkaan riitä. FIA:n nimityskomitean pitää vielä vahvistaa ehdokkuus. Komitea toimii suoraan Ben Sulayemin alaisuudessa.

Mayer on kuitenkin todennäköisesti pääsemässä ehdokkaaksi. Hänellä on tiettävästi riittävä määrä suosittelijoita, jotka tukevat hänen ehdokkuuttaan.

Rallin kaksinkertainen maailmanmestari Carlos Sainz harkitsi pitkään ehdokkaaksi lähtemistä, mutta päätti lopulta kuitenkin jättäytyä kisasta pois.

Tim Mayer, 59, tulee moottoriurheilusuvusta. Hänen isänsä Teddy Mayer toimi McLarenin johdossa vuodesta 1970 – jolloin tallin perustaja Bruce McLaren menehtyi – aina vuoteen 1982 asti. Teddy Mayer jakoi tuolloin tallin toimitusjohtajan vastuun Ron Dennisin kanssa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Näin kävi Leijonien superikäluokalle – paljon pettymystä (KiekkoUutiset.fi)