Rallin Euroopan mestaruuteen ajanut Esapekka Lappi vastaanotti kartanlukijansa Janne Fermin kanssa lauantaina Vuoden autourheilija -palkinnon autourheilun kansallisen lajiliiton AKK-Motorsportin vuotuisessa palkintojenjakotilaisuudessa Mestareiden Illassa. Tommi Mäkinen vastaanotti tilaisuudessa liiton Kultaisen Suurmerkin, lisäksi kiitettin menestyksekkäästä urasta juuri ”eläköityneitä” rallitähtiä Mikko Hirvosta ja Jarmo Lehtistä.
Jyväskylässä järjestettyyn autourheiluväen perinteiseen palkintojenjakotilaisuuteen osallistui lauantai-iltana lähes 1300 autourheilun ystävää. Mestareiden Ilta -nimeä kantavassa juhlassa palkittiin yhteensä lähes 300 koti- ja ulkomailla menestynyttä urheilijaa, mm. lajiensa suomenmestarit Simo Puhakka, Paavo Tonteri ja Juho Valtanen (karting), Miikka Mäkelä ja Erkka Lindsted (rata-ajo) sekä Karl Kruuda, Ville Hautamäki ja Samuli Vuorisalo (ralli). Suomen juniorimestareiksi ajoivat Juho Muurainen (ralli) ja William Alatalo (karting, raket) ja kaikkien aikojen ensimmäinen crosskartin SM-kultamitali pujotettiinJami Kalliomäen kaulaan.
Palkittavien listalta löytyivät myös vuoden karting-kuljettajaksi valittu Niko Kari sekä kolem PM-kultaa, kaksi EM-kultaa ja MM-hopean saavuttanut pienoisautoilija Juha Yli-Sipola. Robert Lappalaisen lahjoittama Superstar-palkinto luovutettiin rallicrossin Glonbal Rallycross –sarjan mestaruuden voittaneelle Joni WiImanille.
Autourheilun kuninkuusluokassa, Formula 1:ssä, neljänneksi sijoittunut Valtteri Bottas sai juhlassa Tapio Wirkkalan suunnitteleman vuoden autourheiluteon kunniaksi myönnettävän Hans Laineen muistopalkinnon.
Kulunut kausi on ollut AKK-Motorsportin huippuvalmennusryhmän, AKK Driver Academyn, jäsenille erittäin menestyksekäs. Joni Wimanin lisäksi palkittavien listalta löytyy mm. Juuso-Matti Pajuranta, joka vei nimiinsä Abarth Tropheo 500 –sarjan mestaruudet sekä Euroopassa että Italiassa. Formula Renaultien STCC- ja NEZ –mestaruuteen ajanut Joonas Lappalainen palkittiin Nuori Mestari -kiertopalkinnolla.
Menestyneiden urheilijoiden ohella tilaisuudessa jaettiin myös liiton ansiomerkkejä sekä muita huomionosoituksia. Liiton kultainen suurmerkki luovutettiin rallin viisinkertaiselle maailmanmestari Tommi Mäkiselle.
Respect-palkinto on vuosittain jaettava tunnustus kannustavan ja moniarvoisen autourheilukulttuurin edistämisestä. Palkinnon sai Nuorten Keskuksen koordinoima Moottoripaja-hanke. Pro Motorsport Finlandia -tunnustus, joka annetaan henkilölle tai yhteisölle, joka on vienyt menestyksekkäästi suomalaista autourheilun erityisosaamista maailmalle, annettiin tänä vuonna Koiranen GP-tiimille.
































