Meksikon MM-ralli ei ota suomalaiskuljettajilta sujuakseen. Lauantain lenkillä keskeyttäneiden joukkoon kirjattiin jo Esapekka Lappikin. Vain Jari-Matti Latvala jatkaa kisaa, mutta hänkin kaukana kärjestä.
Viimeisimpänä nimenä listaan liittyi Lappi, joka liukui ulos tieltä aamun ensimmäisellä erikoiskokeella. Miehen Citroen jäi keikkumaan rotkon reunalle niin, että jatkoon ei ollut asiaa.
– Se oli liukas mutka, linja valui vähän leveäksi ja jäimme jumiin. Paska homma, mutta sellaista sattuu. Kyllähän siihen sitten kerääntyi porukkaa, mutta kun perä oli rotkon päällä, ei siitä päässyt ponnistamaan mihinkään. Emme olisi saanut autoa tielle auttajienkaan kanssa, Lappi kertasi tapahtumia.
Olosuhteet pääsivät yllättämään Lapin, jolla oli ulosajopaikkaan asti hyvä ajorytmi päällä, eikä ajossa ollut liiallista puristamista.
– Siinä kohdassa tien pinta muuttui vähän kovemmaksi, ja oli todella liukas. Renkaista jäi oikein mustat jäljet tiehen. Emme tulleet paljoakaan liian kovaa siihen mutkaan. Ajo sujui rennosti, joten tämä harmittaa tosi paljon, kun emme edes yrittäneet tulla kovaa, Lappi sadatteli.
Teksti ja kuva: Miika Wuorela































