Enduron maailmanmestari Eero Remes juhli sivulajinsa cross countryn Suomen mestaruutta lauantaina Säkylässä. Remes oli päivän ykkönen, kuten kauden aiemmissa kolmessa osakilpailussakin.
Suomen Cup -luokissa mestaruudet matkasivat naisissa Hanna Mertsalmelle, 40-vuotiaissa veteraaneissa Marko Leponiemelle ja 50-vuotiaissa veteraaneissa Juha Puotsaarelle.
Tuusulan Moottorikerhon Remes sai Säkylän varuskunta-alueen maastoissa ajetun kaksituntisen kilpailun alussa haastetta Turun Seudun Moottoriurheilijoiden Jiri Leinolta. Lopulta Leinosta tai muista kuljettajista ei ollut haastetta Remekselle.
– Päivä oli kelin takia kylmä. Alussa tuli hiki, mutta kun viima pääsi vaatteiden läpi, oli lopussa todella viileää. Sen takia en saanut kunnon ajorytmiä missään vaiheessa päälle. Oli myös aika raskasta, koska en ole nyt liiemmin ajanut, kun enduron MM-kausi on jo päättynyt, Remes kertasi.
– Leino ajoi alussa hyvin. Ajattelin jo, että pitää alkaa ajamaan oikein kunnolla. Jos olisin kuitenkin heti lähtenyt vetämään isolla kaasulla, olisivat kädet varmasti puutuneet kylmän takia.
Endurossa maailmanmestaruuden tänä ja viime vuonna ottanut Remes juhli nyt toista cross countryn Suomen mestaruuttaan. Hän oli ykkönen myös kaudella 2014. 24MX SM Cross Country -sarjan mestaruudesta Remes pokkasi 1500 euron palkintorahan.
– Kaikki mestaruudet ovat aina mestaruuksia, oli sarja mikä tahansa. Päätin keväällä ajaa tämän sarjan ja nyt oli hienoa saavuttaa titteli. Sarjan formaatti on hyvä, koska on erilaisia kisoja ja pääsee ajamaan pitkiä vetoja.
Lähde: Tiedote, teksti ja kuva: Marko Vihriä

































