Pohjoisirlantilainen Kris Meeke jatkaa Citroën Total Abu Dhabi World Rally Teamin kuljettajana rallin MM-sarjassa täydellä ohjelmalla kaudella 2015. Meeken tallikumppani, tai kumppanit, ilmoitetaan myöhemmin.

Meeke sijoittui tällä kaudella neljästi MM-osakilpailun kolmen parhaan joukkoon. Yksi hänen parhaista kilpailuistaan oli Suomen MM-ralli, jossa hän sijoittui kolmanneksi. Kris yhdessä kartanlukijansa Paul Naglen kanssa ajoi samalla sijalle myös kauden avanneessa Monte Carlon rallissa sekä Ranskan MM-rallissa. Kolmasti parivaljakko myös saalisti myös pisteen osakilpailun bonuserikoiskokeelta.

Meeke on myös nykyisen rallin Euroopan mestaruussarjan, kansainvälisen IRC-sarjan mestari vuodelta 2009. Seuraavana vuonna sarjan ykkönen oli suomalainen Juho Hänninen.

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)