
Haasin entinen tallipäällikkö Günther Steiner on esittänyt mielipiteensä siitä, kenet F1-sarjaan vuonna 2026 uutena tallina tulevan Cadillacin kannattaisi hankkia kokeneeksi kuljettajakseen. Steiner ei liputa Valtteri Bottaksen puolesta.
Steiner ei tosin puhu tässä yhteydessä halaistua sanaakaan Bottaksesta, eikä muistakaan kokeneemman kaartin kandidaateista.
Steiner nostaa esiin vain yhden nimen. Kyse on Red Bull-tallista viime kaudella potkut saanut Sergio Perez.
– Cadillac tarvitsee toiseksi kuljettajakseen kokeneen kuskin. Checo Perez on ollut useissa tiimeissä. Hän voisi olla suureksi avuksi. Perezin kanssa kannattaisi tehdä yhden vuoden sopimus.
Cadillacin hallituksen jäsen Mario Andretti on korostanut viime päivinä, että jo aiemmin laadittu suunnitelma pitää.
– Katson, että meillä tulee olla aluksi yksi kokenut kuljettaja – kansallisuudella ei ole väliä – ja sitten nuori amerikkalainen lahjakkuus. Nämä ovat meidän tämän hetken tavoitteemme.