Manchester United on valmis päästämään keskikenttäpelaaja Scott McTominay’n pois kesän siirtoikkunan aikana. Seura on laittanut hänelle hintalapun, jolla hän irtoaa.
McTominay oli jo siirtohuhujen kohteena tammikuun siirtoikkunassa, mutta tuolloin lähtöä ei vielä tullut. Kuluva kevät jäänee kuitenkin hänen viimeisekseen Manchester Unitedissa ainakin toistaiseksi.
Football Insider -sivuston mukaan Manchester United pyytää keskikenttäpelaajasta 25 miljoonaa puntaa. McTominay on ManU:n oma kasvatti, mutta jäänyt viime aikoina vähälle vastuulle.
Yhteensä hän on pelannut edustusjoukkueessa 195 ottelua, mutta on ollut tällä kaudella avauskokoonpanossa vasta seitsemän kertaa. Hän on menettänyt paikkansa nokkimisjärjestyksessä Casemirolle sekä Marcel Sabitzerille.
Tammikuussa hänet yhdistettiin muun muassa Newcastleen, mutta tuolloin siirto ei toteutunut. Näillä näkymin Skotlannin maajoukkuepelaaja kuitenkin lähtee kesän aikana.
Lue myös: Thibaut Courtois selitteli emämunaustaan – ”Totuus on…”

































