
Jalkapallon miesten Suomen Cupin puolivälierät pelattiin keskiviikkona. Välieriin tiensä selvittivät FC Inter, FC Haka, KuPS ja SJK.
Turussa nähtiin mielenkiintoinen cup-kohtaaminen, kun vastakkain nähtiin turkulaisjoukkueet FC Inter ja TPS. Joukkueiden edellisestä Turun derbystä oli ehtinyt kulua neljä vuotta, jolloin molemmat pelasivat Veikkausliigassa. Ottelussa oli katsojia oli 6000.
Odotettua jännitysnäytelmää derbystä ei kuitenkaan saatu, kun sarjaporrasta ylempänä pelaava FC Inter iski Timo Stavitskin toimesta jo avausjaksolla kaksi maalia. Lopulta Inter raivasi tiensä välieriin 3-2-voitolla.
Kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava KPV haastoi kotikentällään Veikkausliigajoukkue FC Hakan ja ottelun alku oli varsin dramaattinen. Hakan toppari Hassan Ndam sai 12 minuutin jälkeen kovan iskun päähänsä ja jäi kentän pinnalle makaamaan.
Kuuluttaja kutsui katsomosta lääkäriä kentälle ja Ndamia saapuikin hoivaamaan kaksi henkilöä. Muutaman minuutin jälkeen Ndam pystyi nousemaan ylös, mutta hänet vaihdettiin saman tien kentältä.
Itse ottelussa Haka avasi maalihanat jo heti toisella minuutilla, mutta KPV tasoitti vielä ensimmäisellä puoliajalla. KPV piti Hakaa pihdeissä aina lisäajalle saakka, kunnes Niklas Friberg puski kulmapotkun jälkitilanteesta Hakalle 2-1-voittomaalin.
HJK:n edelliskierroksella rangaistuspotkukilpailussa pudottanut EIF ei pystynyt nappaamaan toista isoa päänahkaa, kun KuPS haki Tammisaaresta 2-0-voiton. KuPS:n vastustajaksi tuli SJK, joka kaatoi omassa ottelussaan AC Oulun 2-0.
Suomen Cupin välieräparit:
FC Haka-FC Inter
SJK-KuPS
Suomen Cupin välierät pelataan 21.8. Suomen Cupin finaali pelataan Tampereen uudella Tammelan stadionilla 21.9.
Lue myös: Huuhkaja-vahtia huhuillaan Serie A:n kärkipään seuraan
Lue myös: Jalkapallojätti yllättää – yrittää kaapata pelaajan Englannin divarista