Manchester United pitää Aston Villan Unai Emeryä ihanteellisena vaihtoehtona seuran seuraavaksi päävalmentajaksi. Italialaistoimittaja Fabrizio Romanon mukaan Aston Villa ei kuitenkaan aio päästää espanjalaisvalmentajaa lähtemään.
Manchester Unitedin vaikea kausi on ajanut päävalmentaja Michael Carrickin aseman yhä tukalammaksi.
Joukkue ei ole voittanut yhdeksään otteluun missään kilpailussa. Viikonlopun 0–2-tappio Chelsealle jätti Unitedin Valioliigassa vain yhden sijan päähän putoamisviivasta.
Ero putoamisrajan alapuolella olevaan joukkueeseen perustuu ainoastaan maalieroon.
Unitedin seurajohto tukee edelleen Carrickia, jonka odotetaan jatkavan tehtävässään ainakin tulevaan maajoukkuetaukoon saakka.
Samaan aikaan seuran osaomistaja INEOS kartoittaa mahdollisia korvaajia.
Emery noussut Manchester Unitedin suosikiksi
The Athleticin toimittaja David Ornstein kertoi aiemmin, että Manchester Unitedin johdossa arvostetaan suuresti Aston Villan päävalmentajaa Unai Emeryä.
Espanjalainen on nostanut Villan säännölliseksi Mestarien liigan osallistujaksi ja johdattanut joukkueen viime kaudella Eurooppa-liigan voittoon.
Ornsteinin mukaan Emeryn palkkaaminen olisi kuitenkin huomattavasti hankalampaa kuin monien muiden ehdokkaiden.
– Conten, Nagelsmannin ja Howen kaltaiset valmentajat voitaisiin luultavasti palkata melko lyhyellä varoitusajalla, Ornstein arvioi NBC Sportsilla.
– Emeryllä on kuitenkin sopimus Aston Villan kanssa. Käsittääkseni siinä ei ole ulosostopykälää, eikä Villa aio päästää häntä lähtemään. Seurassa uskotaan hänen olevan tyytyväinen nykyiseen tilanteeseensa.
Romano vahvisti Manchester Unitedin kiinnostuksen
Myös siirtotoimittaja Fabrizio Romano on kertonut Manchester Unitedin kiinnostuksesta Emeryä kohtaan.
Romanon mukaan espanjalaisvalmentajaa pidetään seuran sisällä jopa ihanteellisena henkilönä rakentamaan Manchester Unitedin tulevaisuutta.
– Tietojeni mukaan Manchester Unitedissa on vaikutusvaltaisia henkilöitä, jotka pitävät Unai Emeryä ihanteellisena valmentajana johtamaan seuran tulevaisuuden rakentamista, Romano kertoi YouTube-kanavallaan.
Romano muistutti kuitenkin, että Emery on äärimmäisen tärkeä hahmo Aston Villassa.
– Emery on enemmän kuin valmentaja. Hän on Aston Villassa enemmänkin manageri, joka vastaa pelaajahankinnoista. Aston Villalla ei ole mitään aikomusta luopua Unai Emerystä, eikä varsinkaan kesken kauden, Romano korosti.
































