Video: Sportivo TV

Nashville Predatorsin Vitali Pinchukin NHL-ura saattaa loppua ennen kuin se on ehtinyt kunnolla alkaakaan. Peliaika on tiukassa ja edessä saattaa olla paluu KHL:ään.

Valkovenäläissentteri on ollut terveenä kokoonpanon ulkopuolella jo seitsemän kertaa kauden ensimmäisissä 12 ottelussa, ja hänen aikansa seurassa saattaa jäädä lyhyeksi. NHL-sisäpiiritoimittaja Elliotte Friedman on vihjannut, että Nashville saattaa harkita Pinchukin kauppaamista.

24-vuotias Pinchuk siirtyi Predatorsiin kesällä KHL-seura Dinamo Minskistä. Hän solmi Nashvillen kanssa vuoden mittaisen tulokassopimuksen, jonka arvo on 1,03 miljoonaa dollaria.

Pinchuk pelasi KHL:ssä viisi kautta ja nousi kahden viimeisen kauden aikana sarjan kärkipelaajien joukkoon. Kaudella 2024-25 hän teki runkosarjassa 25 maalia. Viime kaudella saldo oli 31 maalia ja 66 tehopistettä, joilla hän sijoittui KHL:n pistepörssissä kuudenneksi.

NHL:ssä tehoja on syntynyt viidessä ottelussa vain yksi syöttöpiste. Myös peliaika on vähentynyt: kahdessa ensimmäisessä ottelussa Pinchuk pelasi noin 11 minuuttia, mutta kahdessa viimeisimmässä vastuuta tuli enää neljästä viiteen minuuttia.

Predatorsin päävalmentaja Andrew Brunette myönsi viime viikolla, ettei Pinchuk ole vielä sopeutunut pohjoisamerikkalaiseen pelityyliin.

– Meillä ei ole kovin paljon aikaa odottaa häntä. Olemme puhuneet siitä, kuinka tärkeä kauden alku on, enkä usko hänen olevan vielä täysin mukana pohjoisamerikkalaisessa pelissä tai tietävän, mikä hänen roolinsa kokoonpanossamme on. Aiomme kuitenkin jatkaa hänen auttamistaan, Brunette sanoi.

– Näemme, että hänellä on hyökkäyspään taitoja. Meidän täytyy kuitenkin saada varmuus siitä, että hän pystyy pelaamaan kunnollisia minuutteja eikä vain tule kentälle muutamaksi vaihdoksi.

LUE MYÖS: Kohuttu Heikki Hietanen – jääkiekkopomon tie Sunny Car Centeristä Venäjä-kohuun (Atleetti.fi)