TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Hän siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille.
Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden. 32-vuotias puolustaja liittyi TPS:n riveihin syyskuussa kapteeni Niklas Frimanin loukkaantumisen jälkeen vahvistamaan joukkueen puolustusta.
TPS:n urheilujohtaja Mika Suoraniemi pitää Lindbohmin lähtöä urheilullisesti harmillisena, mutta korostaa samalla pelaajan onnistunutta panosta joukkueessa.
– Petterin menettäminen on meille urheilullisesti harmillista, sillä hän on ollut meille alkukauden aikana erinomainen pelaaja. Siirto ulkomaille kertoo hänen tasostaan ja arvostuksestaan eurooppalaisilla pelaajamarkkinoilla. Haluamme kiittää Petteriä hänen panoksestaan joukkueemme eteen ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää sekä menestystä uusiin haasteisiin, Suoraniemi kommentoi TPS:n sivuilla.
Lindbohm on urallaan pelannut Liigassa myös Jokereissa, Ässissä ja HIFK:ssa. Ulkomailta kokemusta on karttunut NHL:stä, Sveitsistä ja Ruotsista.
Hän voitti Leijonien kanssa MM-kultaa vuonna 2019 ja olympiakulta vuonna 2022.

































